Terveisiä tapahtumattomuustalo Raahesta
Kenellekään ei liene epäselvää se, kuinka korona on kurittanut myös meidän toimialaamme. Viimeisen vuoden aikana vilkkaaseen toimintaan tottunut pieni ja tehokas joukkiomme on päässyt perumaan, suunnittelemaan, siirtämään, perumaan, siirtämään, suunnittelemaan ja nilkuttaen välillä toteuttamaan. Tuleepa mieleen fraasi ”ei työt tekemällä lopu” (joka muuten jatkuu ”wirret laulaen wähene / parmat tappain cato”. Ote on sananlaskusta 1700-luvulta, tietää Wiktionary kertoa. Totta joka säe.)
Taiteen ja kulttuurin parissa pitkään työskennelleinä meillä on suuri huoli kulttuurialalla toimivien toimeentulosta ja jaksamisesta. Jatkuva epävarmuus on – muoti-ilmaisua käyttäen – kokonaisvaltaisesti stressaavaa. Lyhyessä ajassa monilta katosivat työt, rahat, työyhteisöt sekä kaikki se sisältö, jonka parissa on totuttu viihtymään, oppimaan ja tuntemaan. Sekä tapaamaan toisia, samanmielisiä ihmisiä. Lyhyt aika on venynyt ensin pidemmäksi, ja sitten pisimmäksi.
Yksi hankalimmista asioista meille maailmankansalaisille lienee se, että maali tuntuu koko ajan siirtyvän. Optimistisinkin ihminen vähentää toiveikkuuttaan ja opettelee kiittämään niistä asioista elämässään, jotka ovat hyvin. Toivottavasti mahdollisimman monia kannattelee joko perhe, ystävät, työ, eläimet, luonto tai jokin muu mielekäs asia elämässä.
Me odottelemme innokkaina vähittäistä siirtymää tapahtumattomuudesta tapahtumisen ytimeen. Toivottavasti pian nähdään erilaisten näyttelyiden ja tapahtumien parissa.
Piritta Rossi
Kulttuuripalvelupäällikkö