Raahesalin lipunmyynnin ohjelmisto

Raahesalin lipunmyynnin ohjelmisto

Raahesalin aulagallerian näyttely 9.6.-29.8.2025
Raahesalin aulagallerian näyttely 9.6.-29.8.2025
09.06.2025 - 09:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Näytä lisätiedot

RAPPELUURIA - valokuvanäyttely makumuistoista

Nina ja Aki Pulkkanen
9.6. - 29.8.2025

Raahelaiset Nina ja Aki Pulkkanen ovat julkaisseet raahelaisen Rappeluuria - makumuistoja mummulasta -ruokakirjan jonka herkulliset kuvat ja Raahen kauniit maisemat ovat esillä Raahesalin aulagalleriassa kesällä 2025.

Rintamamiestalon ikkunat ovat huurussa, kun suuri perunakattila höyryää hellalla. - Mummu, mitä on jälkiruuaksi? Mummun rappeluurit tirisevät valurautapannulla. Juhliin tehdään Raahen kripuja ikivanhalla ohjeella tai pikkuleipiä raahelaisen Hanna-tätin koko Suomen valloittaneella reseptillä. Loppukesästä syödään mustikan makuisia tuulihattuja sinisin sormin. Mihinkään ei ole kesäpäivänä kiire.

Ruoka ei ole vain energiaa vaan ruokakulttuuria, henkistä ravintoa meiltä kotoa Pohjois-Pohjanmaalta. Valokuvanäyttelyn kuvat nostavat esille rakkaan Raahen nostalgiset maisemat. Rakkaus ruokaan on omanlaistaan jokaisessa keittiössä, mutta silti usein perittyä, yhteistä suomalaisuutta ja mummulan makua.

Valokuvanäyttelyyn liittyvä Rappeluuria - kuvaluento

Tervetuloa myös kuvaluennolle ja kahaville! Valokuvanäyttelyyn liittyvä Rappeluuria - kuvaluento Fregattisalissa osana Pekanpäivien ohjelmaa to 26.6.2025 klo 18.00. Leppoisan kuvaluennon jälkeen kahavitarjoilu.


Pidätämme oikeudet muutoksiin.


Ikärajattomat, Lifestyle

Galleria Myötätuulen näyttely 11.6.2025 - 12.8.2025
Galleria Myötätuulen näyttely 11.6.2025 - 12.8.2025
11.06.2025 - 00:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Näytä lisätiedot

Camilla Mickwitz: Jason, Emilia ja Mimosa
11.6.-12.8. // Galleria Myötätuuli

Näyttelyn pääosissa ovat Camilla Mickwitzin kolme kuvakirjasankaria: Jason, Emilia ja Mimosa. Jasonin tarina kertoo tavallisesta pienestä pojasta, joka asuu kahdestaan äitinsä Kaarinan kanssa.

Emilia-kirjat puolestaan alkavat aina nojatuolista, jossa Emilia ja hänen isänsä Oskari istuvat ja keksivät vuorotellen tarinaa. Pikkuinen noita Mimosa taas laittaa taioillaan järjestykseen niin lastenkodin, Kyöpelinvuoren kuin Taikurilaaksonkin asiat.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.


Ikärajattomat, Lifestyle

PEKANPÄIVÄT
PEKANPÄIVÄT
25.06.2025 - 11:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Näytä lisätiedot

Pekanpäivät Raahessa 25.- 29.6.2025

Leppoisaa tunnelmaa, tuttujen kohtaamista, monipuolista ohjelmaa ja aurinkoista mieltä tuovat jälleen jo 54:ttä kertaa vietettävät Pekanpäivät. Perinteisten Pekanpäivien, Kävelykatumarkkinoiden ja Raahe Festivalin lisäksi raahelaiset yritykset, järjestöt ja yhdistykset tuovat oman, merkittävän panoksensa tapahtumaviikonloppuun.

Kulttuuripalvelut vastaavat tuttuun tapaan perinteisistä ohjelmanumeroista, kuten Avajaisista, Pekkatansseista, Iltajuhlasta, sunnuntain yhteislaulusta ja Arkkukarin juhlahetkestä. Raahe-seura on ollut perustamisestaan saakka tiiviisti mukana Pekanpäivien järjestelyissä valitsemalla pääjuhlassa vuorovuosin julkistettavan kunniakansalaisen Raahen Fiian / Pekan sekä järjestämällä perinteiset Kallaasit.

Tervetuloa Pekanpäiville!

Lisätiedot: Pekanpäivien kotisivu

Ilmoita tapahtuma

Keräämme kesän 2025 Pekanpäivien tapahtumia nettisivuille ja facebookkiin. Painettavaan käsiohjelmaan tapahtumat ja näyttelyt tulee ilmoittaa 13.6. mennessä. Ilmoita tapahtumasi sähköpostilla: kulttuuri@raahe.fi

Tapahtuman ilmoitukseen seuraavat tiedot:

- Tapahtuman nimi
- Alkamisaika ja pvm
- Lyhyt kuvaus tapahtumasta
- Tapahtuman osoite
- Järjestäjä
- Lippujen hinta ja ostopaikka
- Kuva
- Lisätiedot (www-sivut, somet)


Musiikki, Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Ruoka ja juoma, Lifestyle, Lapset ja lapsiperheet

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
25.06.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
25.06.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Tervetuloa Vaahteramäelle Raahen Teatteriin!

Astrid Lindgrenin rakastettu Vaahteramäen Eemeli metkuilee tänä kesänä Raahen Teatterin kesäteatteripihassa. Ajaton, sydämellinen ja riemukas tarina Niemisen perheen herttaisesta poikaviikarista ja Kissankulman mainiosta perheyhteisöstä tarjoillaan yleisölle musiikilla höystettynä.

Tule kokemaan monet metkut, seuraamaan saako rakkaudenkaipuinen Liina-piika Aatu-rengin itselleen, iskeekö pelätty lavantauti Kissankulmaan ja näkemään Neiti Lola ja hänen kauhistuttava kokopartansa! Ja miten on, ehtiikö Eemeli joka metkunsa jälkeen juosta isäänsä pakoon verstaaseen?
Näytelmän ohjaa Sari Jaatinen, koreografiasta vastaa oululainen Elina Tähtelä ja musiikin harjoittaa Anne-Maria Tokola.

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton

Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti. HUOM! Kaikukortilla liput ennakkoon vain Raahesalin lipunmyynnistä. 
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi

Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

Näytökset Raahen Teatterin kesäteatteripihassa, Koulukatu 13, Raahe

Katsomo on katettu

Ryhmien varaukset: myynti@raahenteatteri.fi
Yli 20 hengen ryhmille tarjoamme ilmaiset pullakahvit väliajalla!


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Viihde, Lapset ja lapsiperheet, Näytelmät, Kesäteatteri

Rappeluuria - kuvaluento Fregattisalissa
Rappeluuria - kuvaluento Fregattisalissa
26.06.2025 - 18:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Näytä lisätiedot

Rappeluuria - kuvaluento Fregattisalissa

RAPPELUURIA - kuvaluento Fregattisalissa (Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 2 krs.)
Nina ja Aki Pulkkanen
to 26.6.2025 klo 18.0
Luennon jälkeen kahavitarjoilu!

Raahelaiset Nina ja Aki Pulkkanen julkaisivat Rappeluuria - makumuistoja mummulasta -ruokakirjan kuvat ovat esillä Raahesalin aulagalleriassa kesällä 2025. Keittiössä ja kuvatessa sattuu ja tapahtuu! Tule kuuntelemaan kuvaluennolle to 26.6.2025 klo 18.00, millaista on mummolan vanhojen reseptien tutkiminen tai ruokien ja leivonnaisten tekeminen raahelaisille ruokaretkille. Miten oppii tekemään oikeaoppisia Raahen kripuja ja oliko Hanna-tädin kakkujen Hanna-täti tosiaan raahelainen? Runsaiden kuvien kera kurkistetaan niin ruokakirjan tekemiseen kuin Raahen nostalgisiin maisemiin ja päälle juuaan oikiat tyhyjäpohojapannukahavit. Oiskohan kakkuakin tarjolla.

Tervetuloa! Vapaa pääsy.

Raahe Festival 2025
Raahe Festival 2025
27.06.2025 - 17:00 / Raahen kaupunki, Rantapuisto
Näytä lisätiedot

Raahe Festival 2025

Raahe Festival 27.-28.6.2025, Raahen Rantapuistikko ja Kahvila Ruiskuhuone

Perjantai 27.6. portit auki klo 17.00
Ruiskunlava PE 27.6.
19.00 Med Sylvia
21.00 Noheva
23.30 Red Dead Halo

Päälava PE 27.6.
20.00 Hobo Fires
22.00 Yö (Solistina JP Leppäluoto)
00. 30 Waldos`s People

Lauantai 28.6. portit auki klo 17.00
Ruiskunlava LA 28.6.
19.00 Neon Puutarha
21.00 Scars of Solitude
23.00 Duo MaRo
01.00 Icecold

Päälava LA 28.6.
20.00 Kilpi
22.00 Janna
00.00. Eini

www.raahefestival.fi

Liput (sis. palvelumaksun):
Ennakkoliput
1 Päivän lippu 50 €
2 Päivän lippu 85 €
Portilta

1 Päivän lippu 55 €
2 Päivän lippu 93 €

Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi

Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

Järj. Raahen Ohjelmapalvelut Oy

Liput: alk. 50,00 €
Ikäraja: K-18
portit klo 17:00


Musiikki, Ulkoilmatapahtuma, Iskelmä, Pop, Rock

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
27.06.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
28.06.2025 - 15:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 15:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
29.06.2025 - 15:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 15:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
02.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Loppuunmyyty!
03.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
04.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
06.07.2025 - 15:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 15:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
09.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
11.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
12.07.2025 - 15:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 15:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
13.07.2025 - 15:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 15:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
16.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
18.07.2025 - 19:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
Raahen Teatteri: Vaahteramäen Eemeli
19.07.2025 - 15:00 / Raahen Teatterin kesäteatteripiha
Näytä lisätiedot

Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 15:00


Teatteri, Ulkoilmatapahtuma, Näytelmät, Kesäteatteri

Raahen Rantajatsit 2025
Raahen Rantajatsit 2025
24.07.2025 - 21:00 / Ruiskuhuone
Näytä lisätiedot

Ulkoilmafestivaalin tapahtumat sijoittuvat meren rantaan ja sen läheisyyteen Vanhassa Raahessa. Ohjelma on ajassa kiinni ja painottuu jazzin kokeilevaan puoleen. Festivaalin järjestää Rajatsi ry.

Passit ja päiväliput:

Festivaalipassi To-La alk. 90 €
Päivälippu Perjantai alk. 50 €
Päivälippu Lauantai alk. 50 €
Ruiskuhuonepassi To-La alk. 60 €

OHJELMA

Torstai 24.7.

Ruiskuhuone (alk. 25 €)
21:00 Lampen
22:30 Neon Puutarha

    Perjantai 25.7.

    Langin Kauppahuone (alk. 15 €): Avataan myyntiin myöhemmin
    16:00 TBA

      Raahen Teatterin kesälava (alk. 30 €)
      18:00 Kadi Vija Key Summer Project
      19:30 Superposition

        Ruiskuhuone (alk. 32 € / portilta 35 €):
        21:00 DJ Bunuel
        22:00 Equally Stupid
        23:30 Punomo

          Lauantai 26.7.

          Seikkailukonsertti klo 11 (vapaa pääsy)

          Raahen Teatterin kesälava (vapaa pääsy)
          14:00 Helmi Antila Quartet

            Raahen Teatterin kesälava (alk. 30 €)
            17:00 Aurora Hentunen Quintet
            18:30 NoSax NoClar

              Ruiskuhuone (alk. 32 € / portilta 35 €):
              20:00 DJ Bunuel
              21:30 Maja Mannila Trio
              23:00 Tinyhawk & Bizzarro
              00:30 Jamit / house band

              Koko ohjelma ja tarkempaa tietoa: https://rantajatsit.fi

                • Festivaalipassi sisältää kaikki Teatterin, Ruiskuhuoneen ja Langin kauppahuoneen konsertit to-la.
                • Perjantain päivälippu sisältää kaikki Teatterin, Ruiskuhuoneen ja Langin kauppahuoneen perjantain konsertit
                • Lauantain päivälippu sisältää kaikki Teatterin ja Ruiskuhuoneen lauantain konsertit.

                Ruiskuhuoneen konsertit K-18, Raahen Teatterin ja Langin konsertit ikärajattomia.
                Alle 12-vuotiaat aikuisen seurassa maksutta kaikkiin ikärajattomiin konsertteihin, jos konsertti ei ole loppuunmyyty.

                Lipunmyynti loppuu Tiketissä 2 h ennen jokaisen konsertin alkua.

                Liput vaihdetaan rannekkeiksi.

                Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta.


                Musiikki, Blues/Jazz

                Taiteiden Yö
                Taiteiden Yö
                15.08.2025 - 16:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
                Näytä lisätiedot

                Taiteiden Yö

                Taiteiden yötä on vietetty Raahessa jo yli 30 vuoden ajan. Vapaamuotoinen kaupunkifestivaali tarjoaa mielikuvituksellisia kurkistuksia kaikenlaiseen kulttuuriseen toimintaan ja periaatteena onkin pidetty, että kaikki toimijat toivotetaan tervetulleiksi tuomaan omaa ohjelmaansa.

                Lisätiedot: https://tapahtumataloraahe.fi/taiteidenyo


                Pidätämme oikeudet muutoksiin.

                Liput: alk. Vapaa pääsy €
                Ikäraja: Ikärajaton


                Ikärajattomat, Ulkoilmatapahtuma, Kotimaiset artistit, Lifestyle

                Galleria Myötätuulen näyttely 16.8.2025 - 26.9.2025
                Galleria Myötätuulen näyttely 16.8.2025 - 26.9.2025
                16.08.2025 - 09:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
                Näytä lisätiedot

                Aleksi Matikainen
                16.08.-26.9.2025 // Galleria Myötätuuli

                ”Työskentelyni näyttäytyy minulle jonkinlaisena nuoralla kävelynä, jossa kuitenkin koen huojumisen tärkeämmäksi kuin päätepisteen. Työstän teoksia piirtäen ja maalaten. Viime aikoina olen alkanut työskennellä isokokoisempien töiden kanssa.”
                Aleksi Matikainen, 2025

                Aleksi Matikainen on opiskellut Limingan taidekoulussa sekä Vapaassa taidekoulussa. Hän on osallistunut yksityis- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 2002 alkaen.

                Näyttelyn avajaiset Raahen Taiteiden yössä 16.8. klo 18, tervetuloa!

                Teoskuva: Laita kaupungilla, öljy kankaalle, 170 x 130 cm, 2024



                Pidätämme oikeudet muutoksiin.


                Ikärajattomat, Lifestyle

                Pelkkä Poutanen
                Pelkkä Poutanen
                05.09.2025 - 19:00 / Raahen kaupunki: Raahen Teatteri
                Näytä lisätiedot

                Pelkkä Poutanen

                Pelkkä Poutanen on hypnoottinen ja uniikki artisti, joka tunnetaan ainutlaatuisesta äänestä ja mestarillisista kurkkulaulutekniikoista, joita harvoin kuullaan naisten esittämänä. Hänen musiikkinsa yhdistää kiehtovasti skandinaavista ja suomalais-ugrilaista kansanlaulua, kansanperinnettä, live-elektroniikkaa ja roots-vaikutteita, ammentaen inspiraatiota maailman eri kolkista. Näistä elementeistä hän luo uusia, jännittäviä äänimaisemia. Poutasen sanoitukset kumpuavat elämänhetkellisyydestä ja kertovat tarinoita kristillisestä perinteestä sekä aikamme poliittisista ilmiöistä.

                "Kun esiintyjä voi tehdä äänellään melkein mitä tahansa, tarvitsee vain istua alas ja ihmetellä mahdollisuuksia. Petra Poutanen on laulaja, säveltäjä, kantele- ja guzheng-virtuoosi ja kuoronjohtaja. Hänen kansanmusiikin laulutyökalupakkinsa sisältää skandinaavisia ornamentteja, suomalais-ugrilaisia laulutyylejä ja kurkkulaulutekniikoita. Hänen sooloalbuminsa Pelkkä Poutanen antaa vaikutelman siitä, että hän johtaa omaa moniäänistä kuoroaan." - Finnis Music Quarterly, arvostelun kirjoittanut Amanda Kauranne

                Konsertin kesto: 1 h min, ei väliaikaa

                Liput (sis. palvelumaksun):
                - 20,00 € peruslippu

                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
                www.vammaiskortti.fi

                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi


                Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut, yhteistyössä Raahen Teatteri



                Liput: alk. 20,00 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet avataan klo 18:00

                Tapahtuman turvallisuusohje:

                - Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
                - Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.


                Musiikki, Teatteri, Ikärajattomat, Viihde, Lifestyle, Folk, Indie

                Sami Hedberg - 20v -juhlakiertue
                Sami Hedberg - 20v -juhlakiertue
                25.09.2025 - 17:30 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Sami Hedbergin 20-vuotisjuhlakiertue huipentuu syksyllä!

                20-vuotista koomikon uraansa juhlistava Sami Hedberg huipentaa juhlavuotensa syksyllä 22 esitykseen. Helsingin Aleksanterin teatterista maaliskuussa alkanut juhlakiertue on ollut menestys ja suurin osa esityksistä on ollut loppuunmyytyjä.

                ”Stand up tuli elämään vähän puun takaa osallistuessani Get up,stand up -ohjelmaan vuonna 2005. Jäin koukkuun ensimmäisiin nauruihin ja sillä tiellä ollaan. Voiton kautta tuli itsevarma ja todella innostunut fiilis, joka sai haaveilemaan koko ajan enemmän ja isommin”, Hedberg kertoo uransa alusta.

                Sittemmin Hedberg on noussut itseoikeutetusti määrätietoisella työllä stand upin huipulle oman Hedberg Live -tuotantoyhtiönsä kautta, tuottaen tuhansia tapahtumia ympäri Suomen. Uran alkuvaiheen yksi isoimmista käännekohdista oli kun esiintyjästä tuli artisti ja ensimmäinen täysin oma Kokovartalomies-show näki päivänvalon. Show päätyi lopulta dvd:lle (2009) ja laajentui menestyskiertueiksi. Sittemmin uran kohokohtiin ovat lukeutuneet muun muassa loppuunmyyty Hartwall Areena vuonna 2013, edelleen Guinnessin ennätystenkirjoissa oleva, 365 keikkaa vuoden aikana sisällään pitänyt 365-kiertue vuonna 2015 sekä Tampereen Nokia Arenan ensimmäinen stand up -keikka 2023.

                Stand upin myötä Hedbergin uralle on tullut myös elokuvia ja televisio-sarjoja (mm. Luokkakokous-elokuvat, Masked Singer-voitto), mutta Sami näkee itsensä jatkossakin stand up -lavoilla.

                ”Olen aina nähnyt itseni lavalla 70-vuotiaana eli vähän enemmän kuin toiset 20 vuotta on vielä luvassa”, Sami valottaa tulevaisuuttaan.

                Liput: alk. 39,90 €
                Ikäraja: K-18
                Aika: klo 18:00
                Ovet auki 30 min ennen esitystä

                Esityksen kesto noin 2 h sis. väliaika.
                Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.

                Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla. Avustajille varatut paikat rivillä 14 pyörätuolipaikkojen vieressä.


                Konserttisali, Viihde, Stand up

                Suvi Teräsniska
                Suvi Teräsniska
                26.09.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Suvi Teräsniska

                Upeista tulkinnoistaan ja koskettavista kappaleistaan tunnettu Suvi Teräsniska on julkaissut urallaan yhteensä kaksitoista albumia. Maaliskuussa 2024 julkaistiin tuorein, omia kappaleita sisältävä studioalbumi, joka nousi suoraan virallisen albumilistan ykköseksi. Suvin suurimpia hittejä ovat muun muassa Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä ja Uusi aamunkoi. Suvi Teräsniskan albumeita on myyty yhteensä puoli miljoonaa kappaletta ja lähes jokainen niistä on ylittänyt platinarajan. Yleisön rakastama Suvi on palkittu mm. Emma-gaalassa Vuoden iskelmäalbumista 2017, Iskelmä-Finlandialla 2016 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2013. Lisäksi Suvi on hurmannut suosituissa ohjelmissa kuten Vain elämää ja Elämäni biisi.


                Liput: 38,00 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Esityksen kesto noin 60 min, ei väliaikaa
                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.

                Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun 
                38,00 €

                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Warner Music Finland


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Iskelmä, Pop

                Saara Aalto ja Teemu Roivainen - Rakkaustarina
                Saara Aalto ja Teemu Roivainen - Rakkaustarina
                28.09.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                SAARA AALTO JA TEEMU ROIVAINEN - RAKKAUSTARINA


                Saara Aalto ja Teemu Roivainen lähtevät yhdessä Rakkaustarina -20-vuotisjuhlakiertueelle syksyllä 2025.

                Tavatessaan toisensa lukiossa vuonna 2002 heistä syntyi nopeasti tiivis pari, joka jakoi rakkauden musiikkiin ja alkoi esiintymään yhdessä niin lavoilla kuin levyillä. Tällä kiertueella kuulet heidän uransa hienoimpia ja tärkeimpiä kappaleita yli 20-vuotisen matkan varrelta, sekä pääset seuraamaan parin uskomatonta tarinaa tarinoiden muodossa.

                Luvassa kauneimpia duettoja, ennen kuulemattomia yllätyskappaleita, parhaita paloja vuosien varrelta, sekä pysäyttävimpiä esityksiä Teemun tangokuninkuusvuosilta ja Saaran X Factor UK-matkalta.

                "En malta odottaa, että ihmiset kuulevat ennen kuulemattomia tarinoita meidän yhteisestä matkastamme ja pääsevät kuulemaan kaikki ne upeat kappaleet, jotka ovat muovanneet meidät siksi keitä nyt olemme."

                Kesto: 2 tuntia sis väliajan

                Liput (sis. palvelumaksun):
                - 45,50 € peruslippu

                Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.

                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi) 

                Tuotanto Sony Music Live


                Facebook-tapahtuma

                Liput: alk. 45,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Esityksen kesto noin 2 h.

                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
                Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella

                Tapahtuman turvallisuusohje:

                - Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
                - Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Viihde, Iskelmä, Tango

                SAMULI PUTRO - Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
                SAMULI PUTRO - Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
                02.10.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Samuli Putro - vaikkei olla perillä on ajatukset siellä

                Samuli Putro syksyllä levynjulkaisukiertueelle

                Alati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee yhtyeensä kanssa pitkälle kiertueelle lokakuussa 2025. Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin, teattereihin ja klubeile.

                En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.

                Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä napattu.

                Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.

                Samuli Putron levynuulkaisukiertueella nähdään "Suomen coolein trio", eli:
                Samuli Putro - laulu, kitara
                Tuukka Tuunanen - koskettimet
                Miikka Heikkinen - rummut

                Liput: alk. 39,90 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Esityksen kesto noin 2 tuntia, väliaika
                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.

                Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun 
                39,50 €

                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Central Line Entertainment


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Iskelmä, Pop

                Love Story elokuvasävelmiä - Anu Hälvä ja Jouni Somero
                Love Story elokuvasävelmiä - Anu Hälvä ja Jouni Somero
                09.10.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Anu Hälvä ja Jouni Somero - Love Story elokuvasävelmiä

                Luvassa on todellinen nautintojen ilta elokuvamusiikin parissa.

                Anu Hälvä ja Jouni Somero pitivät ensimmäisen yhteisen konsertin marraskuussa 1995. Nyt juhlitaan 30-vuotista yhteistä taivalta!

                Juhlavuoden kunniaksi he ovat valmistaneet konserttiohjelman omista suosikkielokuva sävelmistä. Mukana on sekä lauluja kotimaisista elokuvista kuten Raid, Kaksipäisen kotkan varjossa, Katariina ja Munkkiniemen kreivi sekä kansainvälisiä klassikkoja: Titanic, Pocahontas, Cherbourgin sateenvarjot, West Side Story, Kauriin metsästäjä, Kummisetä, Myrskyluodon Maija jne. Artistit juontavat konsertin johdattaen kuulijat elokuvien musiikin kiehtovaan maailmaan.

                Anu Hälvä on diplomilaulaja, teatteriohjaaja ja näyttelijä. Anu on ainoa suomalainen laulaja, joka on sekä esittänyt että ohjannut kaikkia musiikkiteatterin eri tyylilajeja. Näyttelijäntyöstä yleisö on palkinnut Anun Telvis -patsaalla. Teatterissa hän on toiminut pääasiallisesti ohjaajana vuodesta 2007.

                Pianotaiteilija Jouni Somero on soittanut yli 3400 konserttia eri puolilla maailmaa Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Somero on tehnyt yhteistyötä useiden koti- ja ulkomaisten laulajien, instrumentalistien ja kapellimestarien kanssa.

                Tämä on syksyn ehdoton suositus! Kesto 2 h sisältäen väliajan.

                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
                Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella

                Järj. Finnconcert Oy

                Liput: 29,90/25,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00



                Musiikki, Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Iskelmä, Pop, Ooppera, Klassinen

                Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! show
                Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! show
                17.10.2025 - 18:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Jokeri Pokeri Box! - Ihan Simona! Show

                Taikuri Simo Aallon ja avustaja Kirsti Aallon uusi riemukas taikashow Ihan Simona tuo näyttämölle täysin uudistetun taikashow’n, jossa he esittelevät uusia ja Suomessa ennennäkemättömiä taikanumeroita. Hyväntuulisessa lavashow’ssa nähdään mm. kaunis perhosnumero sekä ihmeellisiä ja värikkäitä taikakuplia.

                Mukana seikkailuissa ovat tietysti Simon ja Kirstin eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhky sekä itsepäinen papukaija-Eino. Ja lapset pääsevät toki auttamaan taikuria lavalla saakka!

                Simo vie kaikenikäiset katsojat taikamaailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta. Simon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään.

                Simo kertoo: ”Pitkän, yli 45-vuotisen urani aikana on jo yksi sukupolvi kasvanut aikuisiksi ja he tulevat nyt omien lastensa kanssa katsomaan lapsuutensa suosikkia. Tämä on minulle ja Kirstille suuri ilo. Siksi haluan tarjota iloa ja ihmetystä kaikenikäisille.”

                Kesto n. 1h

                Liput (sis. palvelumaksun):
                - 18,50 € peruslippu (kaikki yli 2-vuotiaat)
                - 61,50 € perhe tai ryhmä 4 hlöä (myynnissä vain Raahesalin lipunmyynnissä)

                Järj. Jokeri Pokeri Box Oy

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
                www.vammaiskortti.fi

                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.

                Facebook-tapahtuma

                Liput: alk. 18,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 18:00
                Ovet klo 17:00







                Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Lapset ja lapsiperheet, Muu viihde

                Cleaning Women
                Cleaning Women
                18.10.2025 - 18:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Cleaning Women

                Cleaning Women juhlistaa viidennen albuminsa julkaisua kattavalla kotimaan kiertueella.

                Cleaning Women on ainutlaatuinen itsetehdyillä soittimilla operoiva yhtye, joka muodostuu kolmesta “siivoojarobotista” (CW01, CW03, CW04). Yhtye on toiminut samalla kokooonpanolla jo yli 25 vuoden vuoden ajan, jona aikana se on hämmästyttänyt yleisöä ympäri Tellusta yli 600:n keikan verran soittaen ainakin 25:ssä maassa, kiertäen niin Kiinassa kuin Kanadassakin. Yhtye on tehnyt viisi albumia, 3D-varjovisuaalikeikkoja, installaatioita taidenäyttelyihin, soittanut sirkuksessa, tehnyt elokuvamusiikkia ja lukuisia kehuttuja mykkäelokuvasäestyksiä, joita se on esittänyt livenä mm. Sodankylän elokuvajuhlilla, Mexico Cityssä ja Telluriden elokuvajuhlilla Coloradossa Yhdysvalloissa. Vuonna 2023 yhtye sävelsi alkuperäismusiikin italialaisen Alice Rohrwacherin lyhytelokuvaan Le Pupille, joka valittiin Oscar-ehdokkaaksi näyteltyjen lyhytelokuvien sarjassa. Yhtye on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi M.A. Nummisen ja saksalaisen Einstürzende Neubauten -industrialyhtyeen Alexander Hacken kanssa.

                Omaperäisen musiikin lisäksi Cleaning Women on tunnettu myös vaihtoehtoisista instrumenttivalinnoistaan. Yhtyeen soundin peruspalikkoina toimivat itserakennetut instrumentit ja kotitalouksista tutut esineet, joita on modifioitu musiikillisiin tarpeisiin. Materiaali on usein peräisin roskalavoilta tai pelastettu päätymästä sinne. Vuosien saatossa yhtyeen instrumenttiperhe on laajentunut, sisältäen alkuperäisen mikitetyn pyykinkuivaustelineen lisäksi lukuisia erilaisia kieli- ja rytmisoittimia. Vaikka lähtökohta on avantgardistinen ja kokeellinen, lopputulos on yhdistelmä taidokasta soittimenhallintaa, uniikkeja äänimaisemia ja melodisesti sekä rytmillisesti rikasta musiikkia, jota voisi kuvailla vaikkapa yhdistelmänä elokuvallista sci-fi länkkäriä ja kipinöivää roskalavadiskoa. Yhdessä yhtyeen yhtenäisen tummanpuhuvan ulkoasun ja muun visuaalisuuden kanssa kokonaisuus välittyy kokijalle tajuntaan tehokkaimmin nimenomaan live-tilanteessa. Cleaning Women on yhtye jonka tuotantoa ei välttämättä tarvitse tuntea etukäteen vaikuttuakseen keikalla.

                Yhtyeen viides albumi “Washer” julkaistaan lokakuussa Svart Recordsin toimesta. Tulevaa levyä yhtye kommentoi itse näin: “Uusi levy on monipuolisinta Cleaning Womeniä koskaan. Pyykinkuivausteline on antanut hieman tilaa harmonioille, mutta kyllä siellä on myös edelleen vahvasti perkussiivisia elementtejä. Ja aina vaan tietynlainen Cleaning Womenin dystooppinen perusvire paistaa läpi, halusimme tai emme. Aiempiin levyihin verrattuna musiikillisesti ollaan ehkä lähimpänä vuoden 2009 U-levyä, mutta tietynlainen progressiivinen ote on tällä levyllä vielä vahvempi."


                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi


                Liput: 25,00/22,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 18:00
                Ovet klo 17:00


                Musiikki, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Indie, Pop, World

                Kaseva - Kun maailma elää
                Kaseva - Kun maailma elää
                24.10.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Liput: alk. 38,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Kaseva - Kun maailma elää


                Kaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.

                Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.
                Uudella kymmenluvulla hetken hiljaiseloa viettänyt Kaseva palasi taas keikoille loppuvuodesta 2015. Nyttemmin yhtyeen alkuperäisen solistin Mikko Jokelan paikalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen.

                Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.


                Kasevan Kun maailma elää -kiertue käynnistyi alkuvuodesta 2025.

                Kaseva on:
                Matti Mikkonen
                , laulu ja kitara.
                Jouko Järvinen, basso ja laulu.
                Nils Jokela, rummut.
                Tommi Kekoni, kitara ja laulu.

                Esityksen kesto noin 2 tuntia, väliaika
                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.

                Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun 
                38,50 €

                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Central Line Entertainment


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Iskelmä, Pop

                Oneviolin - Syksy 2025
                Oneviolin - Syksy 2025
                25.10.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Oneviolin - Syksy 2025

                Nopeasti suursuosioon noussut ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää rohkeasti eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee omia versioita tunnetuista hiteistä käyttäen soittimenaan ainoastaan viulua.

                30 miljoonaa fania Instagramissa kuukausittain tavoittava suomalainen viulun mestari ONEVIOLIN julkaisee perjantaina 11. huhtikuuta uuden TWO-nimisen albumin ja lähtee syksyllä 25 konserttia käsittävälle kiertueelle ympäri Suomea. Mittava konserttisalikiertue huipentuu artistin tähän mennessä suurimpaan konserttiin Finlandia-talossa 22. marraskuuta. Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 11.4.

                Liput (sis. palvelumaksu):
                39,50 €

                Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi) 

                Liput: alk. 39,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Esityksen kesto noin 1,5 h

                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
                Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella

                Tapahtuman turvallisuusohje:

                - Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
                - Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Pop

                Best of Saikkua, kiitos!
                Best of Saikkua, kiitos!
                06.11.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Best of Saikkua, kiitos!

                Ensin syntyi vuonna 2013 Saikkua, kiitos!- komediaesitys. Suuren suosion siivittämänä se sai rinnalleen kaksi jatko-osaa. Saikkua, kiitos!- trilogian esityksiä on esitetty ympäri suomen yhteensä yli 1000 kertaa ja sen on nähnyt yli 500 000 katsojaa. Best of Saikkua, kiitos!- esitykseen on valittu trilogian parhaat palat, unohtamatta maailman hauskimmaksi mieheksi valitun Ismo Leikolan riemukkaita lauluja. Nyt yleisölle ei siis anneta armoa. Best of Saikkua, kiitos! on kaksi tuntia täyttä ja parasta naurutykitystä.

                Liput (sis. palvelumaksun):
                - 25 € early bird (30.6.2025 saakka)
                - 32 € peruslippu (1.7.2025 alkaen)
                - 29 €, opiskelija, eläkeläinen, työtön, varusnainen ja -mies (1.7.2025 alkaen)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
                www.vammaiskortti.fi

                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kesto: noin 2 h 10 min, sis. väliajan.

                Iltamat.fi

                Järj. Onnellinen Mies Oy

                Liput: 32 €/29 €/25 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.


                Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Näytelmät, Impro, Muu viihde

                Teleks
                Teleks
                13.11.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                TELEKS
                MUSTARASTAS -KIERTUE 2025

                Tuoreen Mustarastas -singlen vastikään julkaissut Teleks lähtee mittavalle kiertueelle uuden musiikin kera. Kappaleen nimi viittaa lintuun, joka suomalaisessa kulttuurissa usein yhdistyy kevääseen, uuteen alkuun ja kaihoisaan lauluun. Kevään myötä kukkaan puhjennut Teleks koostuu nykyisin Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä.

                Arvostetun yhtyeen syksyn kiertue ulottuu aina pohjoisesta etelään. Näiden juhlien pöytä on katettu ja teidät kaikki on kutsuttu! Keikoilla laulut ja niiden tarinat herää eloon. Tekemämme musiikki saa viimeisen silauksen, kun se päästään jakamaan yhdessä teidän kanssa. Me ollaan valmiimpia kuin koskaan aiemmin ja emme malta odottaa syksyn kiertuetta! Jalat kuopii jo maata päästä tien päälle laulujen kera, iloitsee Pepe.

                Teleks on yhtye, joka tunnetaan suurista lauluistaan. Yhtye on koskettanut ja ilostuttanut suomalaisia musiikin ystäviä lauluillaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuulilasin nurkkaan, Siivet, Kotimatkalla, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus ja Tyttö joka katsoo merelle ovat kotimaisen pop-musiikin ikivihreitä, joita on laulettu niin radion mukana perheen automatkoilla ja laulukirjoista pianon säestyksellä.


                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Järj. Dex Viihde Oy / Raahen kulttuuripalvelut

                Liput: 25,00/22,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00


                Musiikki, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Pop

                Ville Myllyrinne - Setämies
                Ville Myllyrinne - Setämies
                14.11.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Ville Myllyrinne - Setämies

                Setämies -show esittää juuri ne kysymykset, joita kukaan ei halua kuulla ja jotka eivät kiinnosta ketään! Tulevan kiertueen aikana salissa raikuu illasta toiseen railakas nauru, joka ei vapauta vaan ahdistaa! Nauru, joka naamioi trauman vitsiksi! Näe lähikuvassa mies, joka on aivan kuin teidän isä! Ankara, mutta itsesäälinen despootti!

                Setämies -esitys opettaa katsojaa patoamaan tunteet syvälle sisimpääsi. Kun kärsit, niin kärsit yksin! Niin sanoivat jo muinaiset kreikkalaiset ja miten oikeassa olivat! Ei auta itku markkinoilla! Ei edes osakemarkkinoilla!

                Esityksen aikana katsot syvälle Setämiehen sieluun ja vaikka hetken kaikki näyttääkin synkältä ja lohduttomalta, niin lopulta katsojalle paljastuu kaiken takana oleva kirkas ydin: väkevä katkeruus. Sen varaan on Suomi rakennettu ja sen voimme jättää perinnöksi lapsillemme! Rahaa meillä ei olekaan heille antaa. Siitä me olemme pitäneet huolen! Setämies esitys tukee Suomen nuorisoa ja on voimakkaasti sitä mieltä, että meidän on taattava nuorisolle yhtäläinen oikeus pettyä elämään, kuin aiemmillakin sukupolvilla. Se on jämpti niin! Jos eivät usko, niin menkööt toihin!

                Setämies tietää, ettei keski-ikä ei ole elämänvaihe, vaan diagnoosi. Sairaskertomus vailla vertaa. Esitys on suunnattu ikään katsomatta kaikille niille katsojille, joiden elämässä todellinen painajainen alkaa vasta heräämisestä. Setä tietää kyllä miltä tuntuu nähdä painajaista silmät auki. Word.

                Liput maksaa rahulia, joten sitä ei ole tälläkään kertaa suunnattu persaukisille. Ei siinäkään tapauksessa, että muuten tunnet kuuluvasti kohderyhmään. Ja todennäköisesti kuulutkin. Ryöstä pankki.

                Älä jätä tätä näkemättä. Kadut sitä pitkään.

                • Show’n kesto n. 1h 45min sisältäen tauon
                • Ikäraja 18 vuotta
                • Esityksen video- ja äänitallentaminen on kiellettyä.
                • Mahdollinen eteispalvelumaksu ei sisälly pääsylippujen hintaan
                • Alennuksiin oikeuttavat kortit ja todistukset tarkastetaan ovella

                Oikeudet muutoksiin pidätetään.

                Liput: sis. palvelumaksu
                39,50 € peruslippu
                37,00 €, ryhmälippu min 10 hlö

                Järj. Suomen Stand Up Club

                Liput: alk. 37,00 €
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi

                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Tapahtuman turvallisuusohje:

                - Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
                - Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.


                Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Viihde, Stand up

                Saiturin joulu
                Saiturin joulu
                15.11.2025 - 18:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Saiturin joulu


                Musiikkia, teatteria, fyysistä komediaa yhdistävä kekseliäs ja hulvaton jouluesitys koko perheelle

                Tämä esitys sopii erityisesti sinulle, joka rakastaa musiikkia, hersyvää naurua ja Charles Dickensin tarinoiden maailmaa. Kekseliäs ja hulvaton esitys kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman yhdistäen teatteria, fyysistä komediaa sekä musiikkia. Saiturin joulu on klassikkokertomus, tarina toivosta kuinka saiturista ja kitupiikistä tulee yhteisön rakastettu hahmo.

                Englantilainen Spymonkey-teatterin taiteellinen johtaja Toby Park teki paluun Suomeen ohjaamalla näyttämölle musiikillisen ilottelun yhdessä brittiläisen kulttuurin tunnetusta helmestä. Saiturin joulu -esitys sai ensi-iltansa 5.11.2021 Musiikkiteatteri Kapsäkissä.

                Näyttämöllä taiturioivat Fabulous Bäckström Brothers -tuotannoista tutut Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki, jotka ovat saaneet rinnalleen upeaäänisen ja hurmaavan laulaja-näyttelijä Emmi Hatjasalon.

                Alkuperäisteoksen dramatisointi: Reetta Ristimäki
                Osakäsikirjoitus: Jouni Bäckström
                Musiikkidramaturgia: Jouni Bäckström ja työryhmä
                Sävellys ja sovitus: mm. Jouni Bäckström, Markus Fagerrudd, Jukka Nykänen

                Ohjaus: Toby Park
                Apulaisohjaaja: Tommi Bäckström
                Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
                Valosuunnittelu: Tuittu Teivainen
                Äänisuunnittelu: Max Marshall

                Alkuperäisteos: Charles Dickensin Saiturin Joulu

                Liput sis. palvelumaksu
                25,00 € peruslippu
                20 €, lapset alle 16 v

                Kesto 1h 40 min, sisältää väliajan

                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
                Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella

                Raahen kaupungin Kulttuuripalvelut

                Liput: 27,50/20,00 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 18:00
                Ovet klo 17:00



                Musiikki, Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Joulutapahtumat, Lapset ja lapsiperheet, Pikkujoulutapahtumat, Lastenmusiikki, Lastenteatteri, Komedia, Musikaali, Joulumusiikki

                J. Karjalainen
                J. Karjalainen
                20.11.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Liput: alk. 54,90 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                J. Karjalainen

                Suomalaisen musiikin ikoni J. Karjalainen lähtee syksyllä 2025 kattavalle konserttisalikiertueelle. Kiertue alkaa 24. lokakuuta Espoon Tapiolasalista ja päättyy marraskuun 29. päivä Helsingin Kulttuuritalolle, kiertäen yhteensä 13 paikkakuntaa ympäri Suomen. Konserttisalikiertueella kuullaan sekä J. Karjalaisen uuden albumin kappaleita että rakastettuja biisejä artistin uran eri vaiheilta. Liput konserttisalikiertueelle tulevat myyntiin maanantaina 14.4. klo 9.

                Nautin konserttisalikeikkojen intensiivisestä tunnelmasta ja vahvasta yhteydestä yleisön kanssa. On ilo esiintyä yleisölle, joka kuuntelee. Lauluista voi joskus löytää sävyjä, joita ei tiennyt niissä olevankaan, J. Karjalainen kertoo.

                Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen julkaisi maaliskuussa odotetun uuden studioalbuminsa Suomalaista muotoiluu. Kymmenen uutta kappaletta sisältävä kokonaisuus nousi heti Virallisen albumilistan kärkeen sijalle 2. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä pitkälti loppuunmyydyllä kevätkiertueella.

                Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut. J. Karjalaisen laulut kuten Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa.

                Liput: 54,90 € (sis. Tiketin lipunmyynnin palvelumaksu) 
                Konsertin kesto 2 h sisältää väliajan.

                Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2 krs.). Avoinna ma-pe klo 10-17 ja tuntia ennen tilaisuutta.
                Nettimyynti: tiketti.fi/raahesali



                Ovet avataan tuntia ennen esitystä.

                Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Folk, Iskelmä, Pop, Rock

                Fredi Lilius: ADHD -Supervoima stand up show
                Fredi Lilius: ADHD -Supervoima stand up show
                28.11.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Fredi Lilius: ADHD - Supervoima

                Kun tiedät jo mitä toinen aikoo sanoa ja hermostut hänelle kun hänellä kestää liian kauan päästä asiaan… Kun joudut keskelle tilannetta missä olet ottanut vastaan viisi eri työtehtävää jotka kaikki ovat samaan aikaan ja viidessä eri paikkaa… Hankit autotallin ja varaston ja täytät ne kaikilla rakastamillasi tavaroilla jotka löysit netistä ja kirpputoreilta… Tämä ja paljon muuta on SUPERVOIMA!

                ADHD näyttäytyy monessa eri muodossa monella meillä. Fredi Lilius haluaa nyt kertoa miten hän on selviytynyt hengissä 52 vuotta ADHD:n kanssa ilman ydinräjähdystä tai kolmatta maailmansotaa…

                ADHD on diagnosoitu 2020-luvulla yhä useammalla ihmisellä. Monelle tämä on pelko ja haaste arkielämään. Varsinkin nuorelle tämä aiheuttaa paljon ongelmia arkielämässä ja koulussa. Ylivilkas käyttäytyminen, vaikea keskittyä ja hidas oppiminen, dyslexia ja ylilyöntejä tunne-elämässä. Monella nämä oireet laimenevat ajan saatossa ja aikuisiässä ne ovat useasti jo saatu hallintaan. ADHD ei kuitenkaan lähde mihinkään, se saadaan hallintaan ja sen kanssa opitaan elämään.

                Fredi Lilius on 52-vuotias stand up koomikko Tampereelta joka on valjastanut nämä neljä kirjainta supervoimaksi. Miten se näkyy arjessa ja miten se toimii aviomiehen ja perheenisän roolissa? Miten saadaan mielenkiinto pysymään ihmisellä kun kyseessä on työpaikka?

                Fredin uudessa hulvattomassa komediashowssa SUPERVOIMA et välttämättä löydä vastausta näihin kaikkiin kysymyksiin, mutta hyvän esimerkin miten 52-vuotias mies hallitsee elämäänsä SUPERVOIMANSA ansiosta.

                Ole oman elämäsi supersankari ja jätä huolet ja pelot kotiin ja tule mukaan pitämään hauskaa, kun Fredi kertoo omasta pään sisäisestä neljän ruuhkastaan!

                Kesto: noin 2 h, sis. väliajan.

                www.komediatalo.fi/stand-up-koomikko-fredi-lilius.html

                Järj. Komediatalo / Rocktalo oy

                Liput: alk. 29 €
                Ikäraja: K-18
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00

                Liput (sis. palvelumaksun):
                - 29 €, Peruslippu
                - 26 €, ADHD-liiton jäsenet

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
                www.vammaiskortti.fi

                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)


                Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Näytelmät, Stand up, Muu viihde, Komedia

                Rakkaudella, Jorma ja Helena
                Rakkaudella, Jorma ja Helena
                05.12.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Rakkaudella, Jorma ja Helena


                Jorma Uotisen ja Helena Lindgrenin uusi konserttikokonaisuus, jonka teema on rakkaus kaikessa moninaisuudessaan: rakastuminen, rakkauden arki, rakkauden menetys, kaipuu yksin ja yhdessä.

                Dance me to the end of love
                Lauluja vuosien varrelta, yksin ja yhdessä.
                Intensiivisen konsertin laulut kertovat taiteilijoiden eri elämänvaiheista, rakkaudesta, ystävyydestä, kaipuusta, elämästä, heistä itsestään.

                Jorma Uotisen tumma, samettinen ääni ja karismaattinen tulkinta tuo kappaleisiin ainutlaatuisen ulottuvuuden ja välittää vahvan, mutta silti herkän elämyksen. Helena Lindgrenin sensuelli ääni taipuu niin jazziin, elokuvamusiikkiin, tangoon, lattareihin kuin discoon ja poppiinkin.

                Jorma Uotinen on yksi Suomen esittävän taiteen merkittävimmistä henkilöistä. Hänen uransa on laaja ja monipuolinen, ja hänen vaikutuksensa tanssissa ja lavalla on erittäin vahva, unohtamatta hänen esiintymisiään konserteissa, gaaloissa, elokuvissa sekä televisiossa.

                Koreografisten teostensa lisäksi Jorma Uotinen on nykyään erittäin suosittu laulaja ja ranskalaisten chansonien tulkki. Hän esiintyy oman musiikkiryhmänsä Trio Avecin kanssa ja he ovat vieraillut kaikissa Skandinavian maissa sekä Ranskassa, Unkarissa ja Saksassa. Heillä on useita erilaisia ​​konserttiohjelmia, kuten J’ai peur d’aimer, Sentimental Secrets, Voilà, Sous le ciel de Paris; enimmäkseen ohjelmisto koostuu Edith Piafin, Marlene Dietrichin, Jacques Brelin, Leo Ferren ja Kurt Weillin kappaleista ja chansoneista.

                Jorma Uotinen on näytellyt myös elokuvissa, ja hänelle myönnettiin Jussi-palkinto roolistaan ​​elokuvassa Pessi ja Illusia. Hän on antanut äänensä suomeksi useisiin kansainvälisiin animaatioelokuviin, mm. Ratatouille, Monsters vs Aliens ja Emojis.

                Helena Lindgren on meikkitaiteilija, laulaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt elokuvissa ja televisio-ohjelmissa näyttelijänä sekä viihdeohjelmien esiintyvänä vieraana. Viimeksi Helena Lindgren näytti uskomattoman heittäytymiskykynsä ja monipuolisuutensa suositussa Tähdet, Tähdet -musiikkiohjelmassa. Lindgren on esiintynyt laulajana eri yhtyeiden kokoonpanoissa vuodesta 1994, ja oman levyn Kauneuden lähteillä hän levytti 1997.

                Lauluja rakkaudesta, kaipuusta, kauneudesta, ystävyydestä, elämästä, meistä itsestämme.

                Trio Avecin säestyksellä esitämme konsertissa mm. seuraavia kappaleita:

                Rakkaustarina
                Dance me to the end of love
                Avaa sydämesi mulle
                Etkö uskalla mua rakastaa
                Puhu hiljaa rakkaudesta
                Hymne a l’amour
                Rakkauden jälkeen
                Kielletyt leikit
                Caruso
                Where the wild roses grow

                Vammaisavustaja / saattaja:
                Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
                www.vammaiskortti.fi
                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Raahen Kulttuuripalvelut ja StarPoint

                Liput: 30 € / 25 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00


                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Iskelmä, Pop, Tango

                Leidi Lavalla - Nostalginen konsertti - Pola Ivanka
                Leidi Lavalla - Nostalginen konsertti - Pola Ivanka
                19.12.2025 - 19:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Leidi Lavalla - Nostalginen konsertti - Pola Ivanka

                Kun iskelmän ikivihreät, vahvat tulkinnat ja itseironinen heittäytyminen kohtaavat kimalluksen, syntyy ilta täynnä tunnelmaa ja hurmaavaa show’ta!
                Tässä konsertissa yhdistyvät upea musiikki, huumori ja glamour – luvassa on glitteriä, iloa ja riemua, jotka saavat sydämen sykkimään. Pola Ivanka tulkitsee yhdessä illassa Leidien lauluja, joita ovat laulaneet Katri Helena, Lea Laven, Paula Koivuniemi ja Marion Rung.
                Luvassa myös sikermä kansainvälisiä hittejä, jotka Pola laulaa vahvasti omalla äänellään.

                Valmistaudu unohtumattomaan iltaan, jossa suomalaisen drag-taiteen pioneeri, Pola Ivanka, hurmaa yleisönsä energisellä ja karismaattisella esiintymisellään. Jo 30 vuoden ajan Pola on tuonut lavalle loistokkuutta, itseironiaa ja vahvoja tulkintoja, jotka ovat tehneet hänestä rakastetun tähden konserttilavoilla, klubeilla ja yksityistilaisuuksissa.

                Tule kokemaan ainutlaatuinen musiikkia täynnä oleva ilta, jonka on täynnä nostalgiaa ja tuttuja sävelmiä viihteen vuosikymmeniltä.
                Tämä on ilta, joka jää mieleesi pitkäksi aikaa!

                Konserttia säestää upea, 4-henkinen juhlaorkesteri;
                Mika Lilja - rummut
                Pertti Jalonen - basso
                Marko Karhu - kitara
                Juha Maunu - koskettimet

                Konsertin kesto 2h 30 min sisältäen väliajan.

                 Tepsa Tuotanto

                Liput: 37,50 € / 34,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 19:00
                Ovet klo 18:00



                Musiikki, Teatteri, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Iskelmä, Pop, Rock, Musikaali

                Jyrki Anttila - lauantain toivotut
                Jyrki Anttila - lauantain toivotut
                13.02.2026 - 18:00 / Raahesali
                Näytä lisätiedot

                Jyrki Anttila: Lauantain toivotut -konsertti täynnä nostalgiaa 

                Konsertissa Tenori Jyrki Anttila esittää rakkaimpia lauluja vuosikymmenten varrelta. Pianistina toimii suosittu pianisti Anu Kosonen ja harmonikkaa soittaa palkittu harmonikkataiteilija Petri Ikkelä. Konsertin lauluina mm. Kertokaa se hänelle, Nuoruusmuistoja, Granada, Con te partiro, Mustasukkaisuutta. Operettisäveliä myös mukana mm. Muistathan kai, Sun on mun sydämein, Volgalaulu. Konserttiin on otettu mukaan myös hauska potpuri Junnu Vainion kappaleista ja Kipparikvartetin hauskoista ja tenoraalisista lauluista. Toivotamme yleisön mukaan ihanalle aikamatkalle suosikkilaulujen parissa.
                Jyrki Anttilalle myönnettiin vuoden 2023 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali pitkästä urasta oopperalaulajana ja työstä suomalaisen klassisen taiteen edistäjänä ja merkittävänä työllistäjänä.

                Liput (sis. palvelumaksun):
                - 39,50 € peruslippu 
                - 31,50 €, eläkeläinen
                - 31,50 €, ryhmät yli 10 henkilöä

                Kaikukortti:
                Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
                Lisätietoja: www.kaikukortti.fi

                Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
                www.vammaiskortti.fi

                Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)

                Konsertin kesto 1h 50 min sisältäen väliajan.

                Järj. OperArt Jyrki Anttila Oy

                Liput: 39,50 €
                Ikäraja: Ikärajaton
                Aika: klo 18:00
                Ovet klo 17:00



                Musiikki, Ikärajattomat, Konserttisali, Kotimaiset artistit, Viihde, Tanssi, Klassinen, Tango