Ajankohtaisia tiedotteita
Aukioloajat:
Raahen kulttuuripalveluiden toimisto avoinna klo 9-16
Raahesalin lipunmyynti avoinna ma-pe 10-17
Galleria myötätuulen näyttelyt avoinna 9-17
Tapahtumien nettimyynti Tiketissä palvelee 24/7 osoitteessa tiketti.fi/raahesali
• Tulethan tuoksutta tapahtumiimme! Lue lisää asiasta hengitysliiton sivuilta.
Raahen kulttuuripalveluiden tapahtumakalenteri:
06.09.2024 - 10:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Minna Kangasmaa: In Progress 6. 9.-23.11.2024
In Progress -teos on saanut alkunsa oululaisen kuvanveistäjän Minna Kangasmaan vanhasta teoksesta vuodelta 1994. Teos on ollut sijoitettuna Oulussa Saarelan veistospuistossa, jonne sen seitsemän luonnollisen kokoista kipsistä ihmisfiguuria on ajan saatossa maatunut lähes kokonaan. Taiteilija seurasi ja dokumentoi teoksen elinkaarta valokuvaamalla ja keräsi lopulta talteen viimeiset luonnon muokkaamat ja sammaleen verhoamat kappaleet. In Progress rakentuu maatuneen veistoksen jäljelle jääneistä osista sekä valokuvista, joissa mennyt on läsnä ja se, mikä on joskus ollut, on edelleen olemassa.
Teoksen vahva kytkös maahan kuvaa jotain kaikkialla läsnä olevaa, metafyysisen alkuvoiman kaltaista, joka on luonnostaan elävissä prosesseissa ja hallitsee niitä. Teoksen nimi viittaa keskeneräisyyteen ja käynnissä olevaan prosessiin, joka jatkuu Galleria Myötätuulessa. Pitkällä aikajänteellä muutos tapahtuu teoksen materiaalissa, mutta myös siinä, miten Kangasmaa täydentää, käyttää uudelleen tai muuten muokkaa sitä. Kohdistamalla huomion materiaaliin ja sen elinkaareen taiteilija peräänkuuluttaa suhdettamme kestävään tulevaisuuteen.
Näyttelyyn sisältyy omatoiminen taidetehtävä, jonka ohjeet ja materiaalit löytyvät näyttelytilasta. Tehtävä sopii kaikenikäisille.Näyttelyn ovat kuratoineet Oulun taidemuseon vastuumuseotutkija Tuija Visuri ja Hanna-Leena Ruottinen (vs.). Näyttelyn on tuottanut alueellisena vastuumuseona toimiva Oulun taidemuseo, joka on osa Oulun museo- ja tiedekeskusta. Taiteilijan työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. In Progress on satelliittinäyttely Tomun tieto -näyttelylle, joka on esillä Oulun taidemuseossa 26.6.–27.10.2024.
Minna Kangasmaa (s. 1967) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta ja kuvanveistäjäksi Lahden Taideinstituutista. Taiteilijan teoksia on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hän on toteuttanut julkisia teoksia tilauksesta, viimeisimpänä Oulun yliopistollisen sairaalan julkisivuun, ja työskennellyt taiteen asiantuntija- ja luottamustehtävissä. Kangasmaa perusti Oulun Pikisaareen vuonna 2020 pienimuotoisen taidekeskuksen Art Hub Pikisaaren, joka toimii taiteen projektitilana sekä yhteisöllisenä kohtaus- ja tapahtumapaikkana.
Näyttelyn avajaiset 5.9. klo 18:00. Tervetuloa!
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Näyttelyn ohjelmistoon kuuluu erilaisia päiväretkiä sekä taiteilijatapaaminen ja yleisöluento.
Näyttely on avoinna Galleria Myötätuulen aukioloaikoina 6.9.-22.11.2024
Galleria Myötätuuli
Tapahtumatalo Raahe
Kirkkokatu 28 (3. krs.)
Avoinna ma – pe 10 – 17, la – su suljettu
Näyttely on avoinna lisäksi:
La 14.9. klo 12-14
La 28.9. klo 15-20
LA 5.10. klo 12-14
La 26.10. klo 15-20
La 16.11. klo 15-20
Su 17.11. klo 15-20
La 23.11. klo 15-20
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Ikäraja: Ikärajaton
Liput: 32,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
SMALLTIME PLAYERS: LEVYNJULKAISUKIERTUE 2024
Edu Kettunen, Mika Kuokkanen, Johanna Iivanainen ja Mikko Iivanainen
Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tukintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia.
Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleitaan. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. EDU Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteen soivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja Mikko Iivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.
Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomasti eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikkokappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisen musiikin perinteen.
Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown -yhtyeen lisäksi muun muassa J.Karjalaisen Lännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle.
Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE -ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broke river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä.
Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikon duon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio -kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaisiin 2023.
Kokoonpano:
Edu Kettunen -laulu, kitara & perkussiot
Mika Kuokkanen – laulu & kitara
Johanna Iivanainen – laulu & piano
Mikko Iivanainen – kitara & taustalaulu
Esityksen kesto noin 1h 15min
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun
32,50 € Peruslippu
Liput ovat myynnissä:
Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2.krs).
Avoinna ma-pe klo 10-17 ja tuntia ennen tilaisuutta ja
Nettimyynti 24/7: tiketti.fi/raahesali
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut
12.10.2024 - 11:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
”Hyvä arki, hyvä mieli” – messut
La 12.10.2024 klo 11 alkaen Raahesalin lämpiö, Kirkkokatu 28, 92100 Raahe.Raahesali, luennot 30 min
Klo 11 ”Hyvää arkea kivun kanssa” Tuula Korhonen, kipupoliklinikan ylilääkäri, Pohde
Klo 12 ”Ikääntyminen ja seksuaalisuus” Elisa Riihijärvi, Mielenterveyspalvelut, Pohde
Klo 13 ”Ajatuksia hyvästä ikääntymisestä” Virpi Honkala, lääkintöneuvos
Fregattisali, tietoiskut 15 min
Klo 11.30 ”Kotihoidon palvelut” kotiin annettavien palveluiden vastuualuepäällikkö, Pohde
Klo 11.45 ”Terveydenhuollon asiakasmaksukatto” Heli Härkönen, palvelusihteeri, Pohde
Klo 12.30 ”Raahen kaupungin joukkoliikenne” Anna-Kaisa Vimpari, joukkoliikennesuunnittelija, Raahen kaupunki
Klo 12.45 "Apeudesta iloon – tietoisku vanhusten masennuksesta" Mari-Kaarina Hiltunen, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti
Klo 13.30 ”Raahen kaupungin liikuntapalvelut senioreille ja vammaisille” Viveca Meriläinen, liikunnanohjaaja ja uinninvalvoja, Raahen kaupunki
Klo 13.45 "Muisti pätkii- Pitääkö huolestua?” Taija Heikkilä, muistiasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi
Klo 14.00 ”Aino-neuvonta – Maksutonta ohjausta ja neuvontaa ikäihmisille ja heidän läheisilleen” Suvi Autio, palveluohjaaja, Pohde
Klo 14.15 "Hengitysterveyttä ja hyvää elämää hengityssairaille" Riitta Palovuori, järjestöasiantuntija, Hengitysliitto
Messutapahtuman ajan verensokerin ja verenpaineen mittausta Parkki-kabinetissa sekä järjestöjen ja yhdistysten esittelypöytiä Raahesalin aulassa.
Klo 15–16 Yhteislaulutilaisuus Raahesalissa
Raahen seudun harmonikkakerhon yhteislaulukonsertti Raahesalissa. Konsertin järjestää Raahen kulttuuritoimi.
***
Messujen tavoitteena on korostaa hyvinvointia, iloa ja merkityksellistä arkea ikäihmisille ja vammaisille. Tilaisuus on tarkoitettu vanhuksille, vammaisille ja heidän omaisilleen, terveydenhuollon henkilökunnalle sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Messut ja konsertti ovat ilmaistapahtumia. Omakustanteinen lounas ja kahvit Raahen Hovissa.
Lämpimästi tervetuloa saamaan ajankohtaista tietoa vanhusten ja vammaisten palveluista Raahessa!
Tapahtuman järjestää vanhus- ja vammaisneuvostojen tapahtumatoimikunta.
Liput: Vapaa pääsy
12.10.2024 - 15:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Raahen seudun harmonikkakerhon yhteislaulukonsertti Raahesalissa. Konsertin järjestää Raahen kulttuuritoimi.
Liput: Vapaa pääsy
Liput: alk. 16,50 €
Aika: klo 19:00
Rantajatsiklubi: Olli Ahvenlahti New Quintet
- Rajatsi ry 40v vuotisjuhlakonsertti
La 12.10.2024 Ravintola Raahen Hovi klo 19
Olli Ahvenlahti – Fender Rhodes
Joonatan Rautio – saksofoni
Tero Saarti – trumpetti
Ville Herrala – sähköbasso
Jaska Lukkarinen – rummut
Jazzlegenda Olli Ahvenlahti täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja juhlistaa sitä muun muassa albumijulkaisulla ja Suomen Jazzliiton valtakunnallisella konserttikiertueella.
Uusi Mirror Mirror -albumi syntyi vuonna 1976 ilmestyneen The Poet -albumin hengessä, eikä vähiten elämään jääneen Granma´s Rocking Chair -kappaleen innoittamana. Albumi käsittää Ahvenlahden tuoreita kappaleita, jotka on räätälöity uudelle, aktiivisista huippumuusikoista koostuvalle yhtyeelle. Musiikki on tiukan rytmistä ja melodiat tarttuvia. Ahvenlahden Fender Rhodes täydentää oleellisesti soundia ja klassisen kvintetin solistit loistavat kukin vuorollaan. Yhtye on esiintynyt albumin tiimoilta jo myös muun muassa Pori Jazzeilla.
Liput (sis. palvelumaksun):
22,50 €
16,50 € jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät
(hinta sis. Tiketin palvelumaksun tai Raahesalin lipunmyynnin palvelumaksun)
Mikäli lippuja jää, niitä voi ostaa ovelta ennen tilaisuutta.
Kiertuetuotanto: Suomen jazzliitto.
Järjestää Rajatsi ry
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Alennuksiin oikeuttavat kortit voidaan tarkistaa ovella.
Numeroimattomat istumapaikat.
Liput: alk. 25,00 €
Ikäraja: K-16
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Iikka Kivi - Erityinen luontosuhde
Koomikko Iikka Kiven huumoriteräväkynä on suihkinut syksylle 2024 odotetun "Erityinen luontosuhde" -stand up sooloesityksen!
Ilmapiirin kiristyessä ja jakolinjojen syventyessä on tärkeää muistaa, että yksi asia on meille kaikille yhteinen: Suomen luonto.
Iikan stand up -soolonäytös Erityinen luontosuhde herättelee suomalaisia kokemaan, vaalimaan ja suojelemaan omaa suhdettaan luontoon sekä kysyy, miten karhunkaatajien kansan jälkeläisistä tuli valkoposkihanhista stressaantuvia sähköskuuttaajia.
Hyväntuulisen piikikkäässä esityksessä esiintyy laaja joukko suomalaisia otuksia hupenevista hömötiaisista roimasti runsastuvaan kesämökkeilijäkantaan. Vaikka aihe on vakava ja luonnon tila huono, esitys ei keskity saarnaamiseen tai syyllistämissormen heilutteluun, vaan pyrkii ennen kaikkea innostamaan, löytämään ratkaisuja ja kannustamaan ihmisiä löytämään oman suhteensa luontoon.
Iikka Kiven loppuunmyydyille katsomoille esitetty soolo "Spede on kuollut" nähtiin vuonna 2019. Uutta sooloa onkin odotettu kuin kevätmuuttajia takatalven keskellä!
Aika: La 12.10.2024 klo 19:00
Kesto: n. 2 tuntia (sis. väliaika)
Liput (sis. palvelumaksu):
- 29 € peruslippu
- 25 € opiskelija/eläkeläinen/työtön/varushenkilö
Järj. W&T Comedy
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fiOvet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Yski hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: alk. 64 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
International Classical Ballet esittää: Joutsenlampi
Joutsenlampi on säilyttänyt asemansa yleisön suosikkina yli vuosisadan. Tämä upea tarina ja suuri esitys on kehitetty muinaisesta saksalaisesta myytistä, ja se kertoo tarinan ihanasta prinsessa Odettesta, joka on lumottu joutseneksi noita Rothbartin pahantahtoisen lumouksen toimesta.
Tämä mystinen kertomus avautuu Pjotr Tšaikovskin loistaviin sävellyksiin, jotka ovat rakennettu valon ja pimeyden ristiriidan rinnalle, jota ilmentävät Odette ja Odile.
Kesto 2 tuntia, väliaika
Järj. International Classical Ballet
LIPUT 31.8.2024 asti:
Hinnat sisältävät palvelumaksun
64,00 € peruslippu
54,00 € eläkeläiset
50,00 € Lapset alle 12 v ja ryhmät min. 5 hlö
LIPUT 1.9.2024 alkaen:
Hinnat sisältävät palvelumaksun
65,00 € peruslippu
55,00 € eläkeläiset
51,00 € Lapset alle 12 v ja ryhmät min. 5 hlö
Hinnanmuutos johtuu yleisen arvonlisäverokannan noususta 25,50 prosenttiin 1.9.2024, mikä aiheuttaa muutoksia Tiketin ja Raahesalin lipunmyynnin yleisöasiakkailta perittäviin palvelumaksuihin. Palvelumaksumuutos koskee tilauksia jotka tehdään 1.9.2024 tai myöhemmin.
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Esityksen kesto 2 tuntia sisältää väliajan.
Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 27. (2, krs.)
Raahesalin lipunmyynti p. 044 439 3237
lipunmyynti@raahe.fi
Tapahtumatalo Raahen ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Pidäthän alennuksiin oikeuttavan kortin mukana.
Hyvät naiset ja herrat, satiirin kuningas ja sarkasmin keisari lähtee
syksyllä 2024 kiertueelle uusilla jutuilla. Jacke Björklundin uusi show
Suomi - Finland kertoo meistä suomalaisista, asenteista, tavoista ja
yhteiskunnastamme, miten me suhtaudumme eri asioihin.
Suomi -
Finland -kiertue pitää sisällään yhteensä 25 kaupunkia ympäri Suomea.
Koomikon edelliset kiertueet ovat olleet menestyksiä loppuunmyytyine
keikkoineen, joten varmista paikkasi ja hanki liput ajoissa ennakkoon.
Liput: alk. 34,90 €
Ikäraja: K-18
Aika: klo 18:30
Showtime 19:00
Verkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
19.10.2024 - 15:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Raahesalin elokuvat lauantaina 19.10.2024:
Elokuvaliput 10 €. Lipunmyynti ennakkoon Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2.krs), avoinna ma-pe klo 10-17. P. 044 439 3237, lipunmyynti@raahe.fi
Elokuvien lipunmyynti ovella ainoastaan käteismyyntinä.
Lauantai 19.10.2024:
- klo 15.00 Niko ja Myrskyporojen arvoitus, -K7/4-, kesto 1 h 25 min
- klo 17.00 Hevimpi reissu, -K12/9-, kesto 1 h 36 min
- klo 19.00 Joker: Folie Á Deux , -K16/14-, kesto 2 h 18 min
Niko ja Myrskyporojen arvoitus
- kotimainen
Menestynyt suomalainen animaatioporo Niko saa tänä vuonna kolmannen elokuvansa.
Poropoika Nikon elämään on tulossa suuri muutos, kun Joulupukin lentojoukkoihin avautuu yksi paikka uudelle lentokokelaalle. Yllättäen huipputaitava porotyttö Stella tarjoaa tiukan vastuksen Nikolle kisassa paikasta. Niko on sekä vaikuttunut että harmissaan Stellan taitavuudesta.
Eräänä yönä aattolentoa varten pakattu Joulupukin reki sekä Stella katoavat. Niko päättää lähteä etsimään kadonneita yhdessä ystäviensä liito-orava Juliuksen ja lumikko Wilman kanssa. Pian retkikunta kohtaa Myrskyporot ja löytää salaisuuden.
Hevimpi reissu
- kotimainen, komedia
Metallibändi Impaled Rektum karkaa vankilasta pelastaakseen kitaristinsa kotitilan, esiintymällä maailman suurimmalla metallifestivaaleilla. Matkalla niitä kohti Impaled Rektum joutuu pakenemaan kostoa janoavaa vanginvartijaa, Saksan poliisivoimia sekä selviytymään paholaismaisen levy-yhtiöpomon pauloista.
Pääosissa: Johannes Holopainen, Max Ovaska, Chike Ohanwe, Samuli Jaskio, Anatole Taubman, Helén Vikstvedt
Joker: Folie Á Deux
- draama, musikaali, rikoselokuva
Arvostetulta käsikirjoittaja/ohjaaja/tuottaja Todd Phillipsiltä tulee ”Joker: Folie À Deux,” kovasti odotettu jatko-osa vuoden 2019 Oscar-voittajalle ”Joker,. Elokuva tienasi yli miljardi dollaria maailmanlaajuisesti lipunmyynnissä ja on kaikkien aikojen eniten tuottanut ikärajoitettu elokuva. Uutta elokuvaa tähdittää Joaquin Phoenix jälleen kerran Oscar-palkitussa kaksoisroolissaan Arthur Fleckinä/Jokerina, vastanäyttelijänä Oscar-voittaja Lady Gaga (”A Star Is Born”).
”Joker: Folie À Deux’ssa” Artur Fleck on laitostuneena Arkhamissa odottaen oikeudenkäyntiä rikoksistaan Jokerina. Kamppaillessaan kaksoisidentiteettinsä kanssa Arthur ei löydä ainoastaan tosirakkautta vaan myös musiikin, joka on aina ollut hänen sisällään.
Elokuvaa tähdittävät myös Oscar-ehdokkaat Brendan Gleeson (”The Banshees of Inisherin”) ja Catherine Keener (”Get Out,” ”Capote”) Zazie Beetzin rinnalla, joka toisintaa roolinsa ”Jokerissa”.
Phillips, joka oli Oscar-ehdokas ”Jokerin” ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja tuottamisesta, ohjasi ”Joker: Folie À Deux’n” Oscar-ehdokas Scott Silverin kanssa tehdyn käsikirjoituksen pohjalta, jonka hahmot perustuvat DC-sarjakuviin. Elokuvan tuottivat Phillips, Oscar-ehdokas Emma Tillinger Koskof ja Joseph Garner. Lady Gaga toimi musiikkikonsulttina. Elokuvan vastaavat tuottajat ovat Michael E. Uslan, Georgia Kacandes, Silver, Mark Friedberg ja Jason Ruder.
Phillipsin kanssa kameran takana työskentelee hänen tiiminsä ”Jokerista,” kuten Oscar- ehdokas pääkuvaaja Lawrence Sher, lavastaja Mark Friedberg, Oscar-ehdokas leikkaaja Jeff Groth sekä säveltäjä Hildur Guđnadóttir, joka voitti Oscarin työstään ensimmäisessä elokuvassa. Uutena tiimissä on Oscar-ehdokas pukusuunnittelija Arianne Phillips (”Once Upon a Time in… Hollywood,” ”Don’t Worry Darling”). Ruder on elokuvan vastaava musiikkituottaja, ja musiikkivastaavina toimivat Randall Poster ja George Drakoulias. Roolituksen on tehnyt Francine Maisler (”Dyyni”-elokuvat, ”Challengers”).
Järj. Movie Company Alatalo
Liput: 10 €
Pete Parkkonen Yksin
Pete Parkkosen Yksin -kiertueella uppoudutaan biisien tarinoihin ja syntyperiin. ”Yksin lavalla ollessa on vain minä ja mun biisit. Yleisöllä on mahdollisuus päästä kokemaan lähempää yhteys mun ja musiikin välillä”.
Läsnäolo kulkee kiertueen vahvana teemana.
Liput sisältävät lipunmyynnin palvelumaksun:
32,00 €
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Liput: 32,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 17:00
Ovet klo 16:00
Esityksen kesto noin 2 t
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
24.10.2024 - 19:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Antti Railio Haaveista hulluuteen
Konserttisalikiertue
Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella.
Liput 39,90 € myynnissä
Lippu.fi
Lippuja ei ole saatavana Raahesalin lipunmyynnistä.
Liput: lipunmyynti lippu.fi
Heikki Vilja & Mikko Vaismaa - Tupla V
Vilja & Vaismaa – tuplasti hauskempaa!
Tupla V:n Heikki ja Mikko ovat olleet jo vuosia Suomen eniten keikkailevia koomikoita, ja syystä. Näillä ystävyksillä on kilometrejä takanaan niin kuvannollisesti kuin kirjaimellisestikin ja kokemuksen tuoma varmuus hurmaa yleisön kerta toisensa jälkeen.
Tämän kaksikon jokainen esitys on ainutlaatuinen kohtaaminen yleisön kanssa ja koska heillä on aina hauskaa lavalla, on yleisöllä vielä tuplasti hauskempaa!
Jyväskyläläinen Mikko Vaismaa tunnetaan ilmeikkäänä ja terävänä koomikkona, joka on mestari improvisoimaan. Lämminhenkinen älykkö vangitsee yleisön huomion tarkkasilmäisellä ja napakalla huumorilla.
Heikki Vilja on helsinkiläinen stand up -koomikko, käsikirjoittaja ja podcast-isäntä. Hyväntuulinen ja vauhdikas rillipää osaa olla myös hauskalla tavalla pisteliäs, mutta yleisö voi olla huoletta: Heikin sydän on yhtä iso kuin hänen virneensä.
K-18
Kesto: 2 h, sisältää väliajan
Liput (sis. palvelumaksu):
32,50 € perushinta
29,50 € työttömät, eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt, pyörätuoli & avustaja
29,50 € ryhmät, min. 10 henkilöä
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Suomen Stand Up Club
Liput: alk. 29,50-32,50 €
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 1,5 h.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: alk. 34,90 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Arppa
Arppa lähtee ensimmäiselle konserttisalikiertueelleen syksyllä 2024.Kiertueen keikat ovat väliajallisia ja pääosin ikärajattomia. Konserteissa kuullaan musiikkia Arpan uudelta, järjestyksessään neljänneltä albumilta, joka julkaistaan syksyllä 2024. Lisäksi kuullaan musiikkia myös Arpan muilta albumeilta.
Arpan aiemmat kiertueet ovat saaneet osakseen laajaa suosiota. Jo pitkään keikat ovat olleet pääosin loppuunmyytyjä, joten lippukaupoille kannattaa suunnata hyvissä ajoin. Lavalla musisoimassa Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.
Energistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu
Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan
ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat,
vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan
Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan
heinäkuuhun ’58.
Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään
julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset
muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on
rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen
esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita
mukaansa.
Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä.
Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Liput: 34.90 € (sis. Tiketin lipunmyynnin palvelumaksu) 31.8.2024 asti. 1.9.2024 alk. hinta 35,90 €.
Hinnanmuutos johtuu yleisen arvonlisäverokannan noususta 25,50 prosenttiin 1.9.2024, mikä aiheuttaa muutoksia Tiketin ja Raahesalin lipunmyynnin yleisöasiakkailta perittäviin palvelumaksuihin. Palvelumaksumuutos koskee tilauksia jotka tehdään 1.9.2024 tai myöhemmin.
Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2 krs.). Avoinna ma-pe klo 10-17 ja tuntia ennen tilaisuutta.
Nettimyynti: tiketti.fi/raahesali
Esityksen kesto noin 2 tuntia, väliaika
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Kajaanin kaupunginteatteri: Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.
Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?
Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.
Kesto noin 1t 10 min
Käsikirjoitus Lukas Moodysson
Sovitus Asta Honkamaa
Ohjaus Kiia Laine
Skenografia Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi
Videosuunnittelu Topi Lindh
Näyttämöllä
Milla Kuikka
Satu Turunen
Vera Veiskola
Jose Viitala
Hellin Karoliina Saastamoinen (Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia)
Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma)
Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
Kuva: Minna Hyvönen
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut
Liput: 15 €
Ikäraja: Suosittelemme yli 13-vuotiaille
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
Kummituksia ja kummajaisia -kierros to 31.10.2024 klo 19.00
Missä kaikkialla Vanhassa-Raahessa kummittelee ja mitä kaikkea kummaa vanhat puutalot ovat vuosisatojen saatossa todistaneet? Kuka on fru Ellen, mitä tapahtui parkki Hermeksellä ja kenestä kummasta tuli melkein Madagaskarin keisari? Nämä hyytävät, ja hauskatkin tarinat kuullaan Kummituksia ja kummajaisia -kävelykierroksella. Kierrokselle lähdetään Myhrbergin puistosta ja reitti kulkee Vanhassa-Raahessa. Opastuksen kesto on tunti.
Aika: To 31.10.2024 klo 19:00
Kesto: n. 1 t
Lähtö: Myhrbergin puisto, Rantakatu 36, Raahe
Max 100 osallistujaa.
Ennakkoliput Raahesalin lipunmyynnistä (Kirkkokatu 28, 2 krs, Raahe) tai tiketti.fi/raahesali. Mikäli lippuja jää, voi niitä kierroksen alussa vielä ostaa netistä tai käteisellä oppaalta.
Järj. Raahen Matkailuoppaat ry
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Kuva: Riikka Holappa
Liput: alk. 3,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Telepatia, spiritismi, energiat, henget, meediot, selvänäkeminen, kaukokatsominen ja monet muut esoteeriset ilmiöt tulevat todeksi ainutkertaisessa illassa mentalisti Jose Ahosen kanssa. Vai onko kaikki sittenkin temppuja, taikuutta ja psykologiaa? Luvassa on hauska, jännittävä ja taatusti ajatuksia herättävä ilta, jossa kurkistetaan henkimaailman verhon taakse psykologisten illuusioiden mestarin johdolla.
Ahonen julkaisi keväällä 2023 Yli luonnollisen -tietokirjan, jossa
hän selvittää, mitä energiahoitajien ja meedioiden luona todella
tapahtuu. Kirja sukeltaa pää edellä meedioiden, noitien, selvänäkijöiden
ja uskomushoitojen maailmaan ja selvittää, mitä yliluonnollisten
ilmiöiden takana piilee. Kaikki on varmasti selitettävissä – vai onko?
Jose
Ahonen on yksi harvoista suomalaisista ammattimentalisteista. Ahonen
tunnetaan myös "Ajattele kuin mentalisti” -kirjasta ja hänen videoitaan
on katsottu Youtubessa jo yli 50 miljoonaa kertaa. Suomen Taikapiiri ry
myönsi helmikuussa 2024 Ahoselle Emeritus Reijo Salminen -trofee'n, joka
annetaan pitkäjänteisesestä ja taidokkaasta työstä taikuuden parissa.
Illan avaa fakiiri Raimo Lusma, jonka demonstraatioissa mielen voima ylittää kehon rajat.
Jose Ahonen: WWW | Facebook | Instagram
Komediatalo: WWW | Facebook | Instagram
Liput: alk. 27,50 €
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 18:30
Showtime 19:00
Netistä vain suoria ostoja. Puhelinpalvelussa varausaika 4 päivää.
Liput ovelta 32 €, jos jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Liput: alk. 20,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 16:00
Ovet klo 15:00
Kaj Chydeniuksen muistokonsertti
Raahen Laulutovereiden ja Kaj Chydeniuksen yhteistyö alkoi noin 40 vuotta sitten. Kuoromme on esittänyt yli sata Kajn sävellystä. Muistokonsertin monipuolinen ohjelmisto koostuu useista Kajn ikivihreistä teoksista sekä muutamista täysin syyttä vähemmälle huomiolle jääneistä hienoista lauluista.
Konsertin juontomateriaali perustuu suurelta osin säveltäjän ja kuoronjohtaja Pauli Ylitalon väliseen kirjeen-vaihtoon sekä kuoron arkistossa oleviin valokuviin. Näistä Dave Bradburn on valmistanut konsertissa nähtävän multimediaesityksen.
Kuoron solisteina laulavat Juha Puuperä sekä Milka Metsäpolku, ja sitä säestävät Eino Ukonaho (harmonikka) ja Mirva Väisänen-Haikara (piano).
Järj. Raahen Laulutoverit ry
www.laulutoverit.org
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Esityksen kesto noin 2 h (väliaika).
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
07.11.2024 - 18:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Raahe-opiston lukuvuoden luentosarja käsittelee hyvinvoinnin taitoja
Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024–2025 yhteistyössä Raahen alueen psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan. Talven aikana kuullaan kuutena torstaina Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa luentoja hyvinvoinnin teemoihin liittyen. Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Marraskuussa luentosarjassa kuullaan kaksi luentoa: 7.11. Hannele Palokangas luennoi aiheesta Eläkkeelle siirtyvän mielenterveyden tukeminen. Luennolla käsitellään eläkkeelle siirtyvän uutta ajanjaksoa: miten tukea mielen hyvinvointia uudessa elämäntilanteessa ja miten ottaa tämä elämänvaihe haltuun?
Luennot järjestetään torstaisin klo 18 alkaen. Luennoille on vapaa pääsy ja niiden kesto on 1,5 tuntia. Luennolle voi saapua joko paikan päälle tai osallistua kotoa / ystävien luota Teamsilla. Teams-linkin saadaksesi ilmoittaudu kullekin luennolle osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/
26.9.2024 Hiltunen Mari-Kaarina: Vie mennessäsi, tuo tullessasi. Rehkimisen lyhyt historia.
7.11.2024 Palokangas Hannele: Eläkkeelle siirtyvän mielenterveyden tukeminen
28.11.2024 Maarala Henna: Trauman jäljet
30.1.2025 Pietarila Katja: Itsemyötätunto ja hyvinvointi
27.2.2025 Mankinen Tuija: Työuupumuksesta työhyvinvointiin
27.3.2025 Joki Johanna: Leikki ja luovuus lapsen ja nuoren voimavarana
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Järj. Raahe-opisto
Liput: 25 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Teatteri Eurooppa 4: Kaksoiselämää
Käsikirjoitus: Timo Kanerva
Ohjaus: Antti Viitamäki
Einari on jättänyt kiertue-elämän taakseen. Hän pyörittää Puolikuu-baariaan yhdessä sisarensa Satun ja raskaana olevan naisystävänsä Mollan kanssa. Naapurissa putiikkiaan pitää hänen kaverinsa ja entinen managerinsa Heikki, joka on vaimoineen ryhtynyt vaatemyyjäksi.
Parhaat päivänsä nähnyt rokkitähti tasapainoilee nyt masennuksen, viinan, parisuhteen ja rahahuolien keskellä. Ovi toisensa jälkeen on sulkeutunut. Sitten kuvioita ilmestyy sotkemaan Mari, nainen menneisyydestä. Onko hänellä käsissään tulevaisuuden avaimet? Vai hukkuvatko avaimet kokonaan?
Kaksoiselämää on Juice Leskisen laulujen siivittämä tarina pienen ihmisen suuruudesta ja suurten valintojen vaikeudesta. Se on myös ajankuva 90-luvun alun Suomesta, jolloin tuhansien ihmisten toivo hiipui talouspolitiikan myllerryksessä. Tarinan pääosaan nousee kuitenkin rakkaus.
Näytelmän on kirjoittanut median laaja-alainen ammattilainen Timo Kanerva, joka tunnetaan paitsi Soundi-lehden pitkäaikaisena päätoimittajana, myös manserockin asiantuntijana, tuotteliaana kirjailijana sekä lukemattomien radiokuunnelmien ja sketsien tekijänä.
Kaksoiselämää sai kantaesityksensä keväällä 2020 Kuopion Kaupunginteatterissa, jonne sen ohjasi Olli-Matti Oinonen. Suuresta suosiosta huolimatta esityskausi valitettavasti keskeytyi koronan takia. Nyt juttu herää eloon Eurooppa Neljän kiertueversiona, ja sen ohjaa jyväskyläläinen teatterikonkari Antti Viitamäki.
Lavalla nähdään perinteiseen malliin TE4:n näyttelijänelikko sekä tietenkin Suomen kovin teatteribändi. Ensi-ilta on lauantaina 27.1.2024 Jyväskylän Sepänkeskuksessa.
Näytelmän rooleissa nähdään Neija Välilä, Anni Pesonen, Teemu Sytelä, Samuli Keränen ja Jari Silventoinen. Musiikista ja muista sivurooleista vastaa TE4 Band Toni Lepistö, Lasse Asu, Jaakko Peltonen ja Jaska Tabell.
Käsikirjoitus: Timo Kanerva (Esitysoikeus: Agency North)
Dramaturgia: Antti Viitamäki ja työryhmä
Ohjaus: Antti Viitamäki
Rooleissa: Neija Välilä, Anni Pesonen, Hannu Rantala ja Jari Silventoinen
TE4 Band: Toni Lepistö, Lasse Asu, Jaakko Peltonen ja Jaakko Tabell
Puvut: Silke Valkeinen
Lavastus, valot ja äänet: Ville-Matti Laine
Lavastusgrafiikka: Antti Viitamäki
Musiikin sovitus: Toni Lepistö ja TE4 Band
Kuvat: Jiri Halttunen
Grafiikka: Jukka Korpela
Einari-juliste: Juho Juntunen
Liput: 25 € sisältäen lipunmyynnin palvelumaksun
Esityksen kesto 2 h, sisältää väliajan
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Raahen puhallinorkesteri & Mari Palo: Yhdessä eteenpäin
Raahen puhallinorkesterin 45-vuotisjuhlan kunniaksi johdattelemme kuulijat huikealle musiikkimatkalle yhdessä sopraano Mari Palon kanssa. Konsertti pitää sisällään niin Mari Palon tulkitsemia elokuva- ja musikaaliklassikoita kuin puhallinorkesterin esittämiä upeita teoksia meiltä ja muualta.
Raahen puhallinorkesteri on eri ikäisistä soittajista koostuva porukka, joka soittaa perinteisen puhallinmusiikin lisäksi myös kevyempää ohjelmistoa, kuten elokuvamusiikkia tai jazzia. Sädehtivä sopraano Mari Palo puolestaan on yksi kysytyimmistä suomalaisista sopraanoista. Monipuolisena taiteilijana Mari on kotonaan niin oopperalavalla kuin orkesterien solistinakin.
Yhdessä eteenpäin -konsertti la 9.11. klo 17 Raahesalissa – lämpimästi tervetuloa!
Liput (sis. Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun):
- 30,50 € peruslippu
- 15,50 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varushenkilöt
Konsertin kesto 2 h (sis. väliajan)
Liput ovat myynnissä:
Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2.krs).
Avoinna ma-pe klo 10-17 ja tuntia ennen tilaisuutta ja
Nettimyynti 24/7: tiketti.fi/raahesali
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen puhallinorkesteri
Liput: 30,50/15,50 € (sis. palvelumaksun)
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 16:00
Ovet klo 17:00
Esityksen kesto noin 2 h (sis. väliajan)
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Yski hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Sami Hedberg: He’s Back -stand up kiertue
Sami Hedberg päättää keikkataukonsa marraskuussa ja lähtee He’s Back -nimeä kantavalle kiertueelle. Esiintymispaikkoina toimivat tällä kertaa tuhansien henkien salien sijaan pienemmät klubit ja teatterit. Hedberg on kirjoittanut taukonsa aikana runsaasti uutta materiaalia. Syksyn kiertueella yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan ensi kertaa näitä tulevia klassikoita.
"Odotan innolla, että pääsen taas
esiintymään. Aivot on saatu hyvään tilaan tauon aikana ja on ollut aikaa
miettiä uusia juttuja ja uusia kulmia. Fiilistelen edelleen paljon
pienempiä saleja, joissa on intiimimpi tunnelma, joten on erittäin
hienoa päästä pitkästä aikaa kiertämään myös niitä”, Hedberg intoilee
tulevaa kiertuetta.
He’s Back -kiertue starttaa Jyväskylän Ilokivestä 6. marraskuuta ja kestää aina joulukuun puoleenväliin saakka
Liput: alk. 39,90 €
Ikäraja: K-13
Aika: klo 18:00
Ovet avataan 30 min ennen esityksen alkua.
Kesto 2h sisältäen väliajan.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
15.11.2024 - 18:00 / Raahesali
Laulu- ja soitinyhtye Raahe, "Mauri Takalon sävellyksiä ja Paula Koivunimen lauluja"
Aika: pe 15.11.2024 klo 18.00
Paikka: Raahesali
Kesto: 2 - 2,5 tuntia
Järj. Raahen Seudun Perinnemusiikkiyhdistys ry
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Liput: alk. 16,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
16.11.2024 - 19:00 / Raahesali
Liput: alk. 38,50 € (sis. palvelumaksun)
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
The Miracle – A Night With Queen ”Live At Rainbow 1974-tour”
Jo useamman vuoden ajan ympäri Suomen QUEENin musiikin ilosanomaa levittänyt “The Miracle - A Night With Queen” -musiikkishow palaa lavoille “Live At Rainbow 1974”-kiertueen kanssa.
Keikoilla kuullaan musiikkia koko QUEEN-yhtyeen uran ajalta, mutta tällä kiertueella keskitytään erityisesti vuoteen 1974, jolloin aito ja alkuperäinen QUEEN esiintyi Suomessakin kolmannen studiolevynsä kiertueella ensimmäisen ja ainoan kerran. “Live At Rainbow 1974” on yksi QUEENIN legendaarisia keikkataltiointeja tuolta samalta kiertueelta ja se täyttää kunnioitettavat 50 vuotta tänä vuonna. QUEENIN alkuaikojen konserteissa esitettiin esimerkiksi yhtyeen tuoreita hittejä: “Killer Queen”, “Seven Seas of Rhye” ja “Keep Yourself Alive”. The Miracle - A Night With Queenin konserteissa tullaankin kuulemaan legendaarisia kappaleita yhtyeen alkuajoilta ja teatraaliselta 1970-luvulta.
Queenin “Works” -albumi vuodelta 1984 juhlii myös pyöreitä 40-vuotisjuhliaan. Muistelemme konsertissa myös tuota legendaarista levyä, jolta löytyy useampikin tunnettu hitti: “Radio Ga Ga”, “Hammer to Fall” , “It’s a Hard Life” ja “I Want to Break Free”. Mukana ovat tietenkin muutkin tunnetut Queen-hitit!
Kokonaisvaltaisiksi audiovisuaalisiksi elämyksiksi rakennetut show’t kuljettavat katsojan läpi Queen-yhtyeen ja Freddie Mercuryn historian. The Miracle -yhtye koostuu kokeneista, yli 10 vuotta Queen-tribuuteissa soittaneista muusikoista, jotka ovat tällä kokoonpanolla tehneet useamman konserttisalikiertueen ympäri Suomea ja täyttäneet muun muassa Helsingin Casinon toistuvasti. Yhtyeen keulilla nähdään nyt ensi kertaa Viljami Holopainen, joka on tullut alunperin tunnetuksi Arion-yhtyeen ja Uuden Musiikin kilpailun kautta.
“Sunnuntai 31. maaliskuuta 1974 on maamerkkipäivä rock-musiikin historiassa. Silloin QUEEN esiintyi ensimmästä kertaa legendaarisella Lontoon The Rainbow'lla uutena, nousevan yhtyeenä. Harvat tähän ikoniseen esitykseen saapuneet olisivat voineet ennustaa, että heistä tulee kiistatta maailman paras ja menestynein rockyhtye, vaikka monet muut ovat saattaneet epäillä sitä jo tämän upean esityksen jälkeen. Sheer Heart Attack -albumin julkaisun jälkimainingeissa koettu keikka räväytti lavalle yhtyeen, joka on juuri löytänyt itsensä. Hardrockin, kabareen ja kokeellisen ilmaisun liitto hehkuu kekseliäisyyttä.”
The Miracle - A Night With Queen on musiikkishow, joka pitää sisällään Queenin merkittävimmät kappaleet yhdistettynä Freddie Mercuryn elämäntarinasta tuttuihin elementteihin. Koe stadionkonsertin massiivisuus, herkemmät balladit, isot hitit, tunteisiin vetoavat hetket sekä musiikin ilosanoma. Kaikki tämä QUEEN-yhtyeen kappaleiden kautta kerrottuna! Kansainväliset mitat täyttävä, täysin suomalaisin voimin tehty Queen - show on esiintynyt nyt useamman vuoden ajan maamme konserttisaleissa, kymmeniä kertoja loppuunmyydyllä Helsingin Casinolla, ympäri Suomen "show and dinner" - konseptin alla ja klubikeikoilla esimerkiksi QUEEN - yhtyeen jatkoilla.
Viljami Holopainen - laulu (Freddie Mercury)
Leo Kaukomies - kitara
Tuomas Heikkinen - kitara
Mikko Patama - koskettimet, laulu
Heikki Venhola - basso
Eero Kaukomies - rummut, laulu
Mari Multanen - laulu, koskettimet.
Liput: 38,50 € (sis. Tiketin lipunmyynnin palvelumaksu):
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Esityksen kesto noin 2,5 tuntia, väliaika
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Järj. Marpoly Oy
17.11.2024 - 15:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Minna Kangasmaa In Progress - näyttelyn oheisohjelmisto
Taiteilijatapaaminen ja yleisöluento, Galleria Myötätuuli
Kuvanveistäjä, kuvataiteen maisteri Minna kangasmaan yleisöluennolla kairataan syvälle hänen taiteelliseen työskentelyynsä ja In Progress-näyttelyn teemoihin.
Luennon jälkeen on mahdollisuus keskusteluun sekä tutustua In Progress-näyttelyyn taiteilijan ja näyttelyn kuraattorin kanssa.
Galleria Myötätuuli on auki poikkeuksellisesti sunnuntaina klo 15–20. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Tervetuloa!
Näyttelyn oheisohjelmistossa yhteistyössä: Raahen kulttuuripalvelut, Raahen museo, Pohjois-Pohjanmaan museo, Matti Lepistön veistospuisto, Kinosalonki Sofia, Langin kauppahuone, Kari Juvan veistospuisto ja Jari Jansson
Ikäraja: Ikärajaton
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 16:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: 25/20 €
Ikäraja: K 15
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
Julia Korkman - Lauluja rikosrekisteristä
Lauluja rikosrekisteristä – ja kevyt kosketus oikeuspsykologiaan. Laulaja ja oikeuspsykologi Julia Korkman esiintyy yhtyeensä kanssa Lauluja Rikosrekisteristä -konsertissaan
Konsertti on yhdistelmä luennosta ja konsertista, ja kokonaisuuden kesto on noin 180 minuuttia väliajalla.
Sisällöllisesti konsertti vie kuulijan faktojen ja musiikin kautta rikosten maailmaan; mm. vääriin tunnustuksiin, läheisväkivaltaan ja oikeusmurhiin. Puheenvuoroissa käsitellään esimerkiksi rikollisuudelle altistavia tekijöitä, muistin epäluotettavuutta todistajien lausunnoissa ja nähdään, miten vääristyneitä ajatuksia läheisväkivalta voi saada aikaan. Musiikki on uudelleen sovitettuja ja tulkittuja kappaleita eri genreistä. Korkman siirtyy saumattomasti asiantuntijaroolista laulajaksi, kun konsertissa kuultavat faktaosuudet nostavat esille mielenkiintoisia ja ajankohtaisia rikoksia ja uutisia aiheesta.
Tule kuulemaan, miten koko kansalle mediasta tuttuja aiheita käsitellään tieteen ja taiteen näkökulmasta.
Julia Korkman - laulu, puheenvuorot
Aki Hauru - kitara, sovitukset
Teemu Mattsson - trumpetti, piano
Joakim “Jusu” Berghäll - saksofoni, rummut
Robi de Godzinsky - kontrabasso, sousafoni
Esim. kappaleita:
Here’s to you (Morricone & Baes)
It’s alright with me (Porter)
Every breath you take (The Police)
Ikäsuositus K15.
Esityksen kesto 3 h, sisältää väliajan
Liput sisältävät lipunmyynnin palvelumaksun:
27,50 € peruslippu
22,50 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, siviilipalvelus- ja varushenkilöt
Julia Korkman Music | Oikeuspsykologi ja laulaja
https://www.facebook.com/profi...
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen kulttuuripalvelut
Cinema Paradiso, Helsingin poliisisoittokunta solistina Helena Juntunen
LIPUT:
Hinnat sisältävät palvelumaksun
25 € peruslippu
15 € eläkeläiset, opiskelijat ja alle 18 vuotiaat
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Liput: alk. 15 €
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 2 h 15 min.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Vapaa pääsy, liput haettava Raahesalin lipunmyynnistä. Lippuja ei voi varata netistä eikä puhelimella tai sähköpostilla. Raahesalin lipunmyynti: Kirkkokatu 28 (2. krs.) 92100 Raahe Avoinna ma-pe 10-17.
Helsingin poliisisoittokunnan Nallekopla
Lastenmusiikkia, leikitystä ja valistusta!
Helsingin poliisisoittokunnan lastenyhtye Nallekopla koostuu
poliisisoittokunnan poliiseista, jotka tekevät myös ihan tavallista poliisityötä.
Konstaapelit pääasiassa valvovat ja ohjaavat liikennettä sekä esiintyvät soittokunnan erilaisissa kokoonpanoissa.
Lastenyhtye Nallekopla on toiminut jo vuodesta 2000 alkaen ja esiintynyt valistuskonserttien muodossa päiväkodeissa, alakouluissa, leikkipuistoissa ja perheille suunnatuissa tapahtumissa kymmeniä kertoja vuodessa, näin tavoittaen tuhansia lapsia. Toiminta-alueena on koko Suomi, mutta pääasiassa toimimme pääkaupunkiseudulla.
Meillä onkin nyt suuri ilo tulla Raaheen. Raahe-salissa konsertoidaan to 21.11.2024 klo 18.00 – 18.45 ja toiveenamme on tavoittaa seudun lapsiperheitä valistavalla sekä viihdyttävällä valistuskonsertilla.
Konsertissa vierailee myös Helsingin poliisilaitoksen virallinen maskotti Helsingin poliisileijona, jolta ei puutu vauhtia ja vaarattomia tilanteita.
Tapahtumatalon pääovella (parkkipaikan puoleinen ovi) on myös klo 17.15 – 18.00 paikkakunnan poliisipartio ja poliisiauto, johon voitte käydä pikaisesti tutustumassa konserttiin tullessanne.
Haluamme toivottaa kaikki lapset ja lapsenmieliset lämpimästi tervetulleeksi konserttiimme.
Liput: Vapaa pääsy, liput haettava Raahesalin lipunmyynnistä
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
Esityksen kesto noin 45 min.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Lisää saikkua, Kiitos! Osa 2
Lisää Saikkua, kiitos! on huippusuositun Saikkua, kiitos! - trilogian toinen osa. Esityssarjan ensimmäinen osa, Saikkua, kiitos! OSA 1. on kerännyt yli 250 000 katsojaa ja sitä on esitetty yli 500 kertaa. Jatko-osassa meno vaan paranee ja vauhti kiihtyy.
Jälleen kilpaillaan lääkäreiden SM- mestaruudesta ja mitenköhän lääkäri liittyy 80-vuotta täyttävän anopin syntymäpäivälahjaan?
Paljon on siis uutta ja tutkimatonta materiaalia. Miten muuten voisi ollakaan? Toki mukana on myös Ismo Leikolan jatko-osaan tekemät ratkiriemukkaat laulut, joissa mm. ylistetään tiukoilla olevia sairaanhoitajia.
Lavalla sama kolmikko, Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Tervetuloa!
Liput (sis. palvelumaksun):
- 27 € huhti-toukokuun ennakkolippu
- 32 € peruslippu (1.6.2024 alkaen)
- 29 €, opiskelija, eläkeläinen, työtön, varusnainen ja -mies (1.6.2024 alkaen)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kesto: noin 2 h 10 min, sis. väliajan.
Järj. Onnellinen Mies Oy
Liput: alk. 27 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: alk. 35,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Reino Nordin
Karismaattinen Reino Nordin on Emma-palkittu muusikko, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen hittisingle "Antaudun" myötä. Kappale nousi vuoden 2017 striimatuimmaksi kotimaiseksi kappaleeksi, ja Nordin on siitä lähtien säilyttänyt asemansa yhtenä maan rakastetuimmista artisteista. Tämän singlen lisäksi myös kappaleet "Kato mua silmiin", "Momentumii" sekä "Kosketa" ovat keränneet lukuisia kulta- ja platinalevyjä.
Reinon ainutlaatuinen läsnäolo ja vaikuttava kontakti yleisöön toimii sekä klubeilla, että festarilavoilla. Hän koskettaa yleisöään lämmöllä ja luo ikimuistoisen elämyksen. “Urani tärkein palkinto on ollut saada saattaa kappale tärkeäksi osaksi jonkun elämää ja välittää sen kautta valoa ja voimaa”, Reino summaa.
Esityksen kesto noin 1 tunti
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun
35 € Peruslippu 31.8.2024 asti. 1.9.2024 alkaen peruslippu 36 €.
32 € Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilihenkilöt
Hinnanmuutos johtuu yleisen arvonlisäverokannan noususta 25,50 prosenttiin 1.9.2024, mikä aiheuttaa muutoksia Tiketin ja Raahesalin lipunmyynnin yleisöasiakkailta perittäviin palvelumaksuihin. Palvelumaksumuutos koskee tilauksia jotka tehdään 1.9.2024 tai myöhemmin.
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 16:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
28.11.2024 - 18:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Raahe-opiston lukuvuoden luentosarja käsittelee hyvinvoinnin taitoja
Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024–2025 yhteistyössä Raahen alueen psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan. Talven aikana kuullaan kuutena torstaina Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa luentoja hyvinvoinnin teemoihin liittyen. Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Marraskuun toinen luento on 28.11. kuultava Henna Maaralan Trauman jäljet. Trauma on tunneperäinen haava, joka syntyy, kun ihminen kokee ylitsepääsemättömän tapahtuman tai elää oman kestokyvyn ylittävässä tilanteessa. Trauman jäljet voivat näyttäytyä esimerkiksi monenlaisina psyykkisinä ja fyysisinä oireina, heikentyneenä kehoyhteytenä, erilaisina riippuvuuksina, tunnesäätelyn ja ihmissuhteiden haasteina sekä haitallisten toimintamallien toistamisena. Nämä eivät välttämättä poistu itsestään, mutta niihin voi saada apua.
Luennot järjestetään torstaisin klo 18 alkaen. Luennoille on vapaa pääsy ja niiden kesto on 1,5 tuntia. Luennolle voi saapua joko paikan päälle tai osallistua kotoa / ystävien luota Teamsilla. Teams-linkin saadaksesi ilmoittaudu kullekin luennolle osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/
26.9.2024 Hiltunen Mari-Kaarina: Vie mennessäsi, tuo tullessasi. Rehkimisen lyhyt historia.
7.11.2024 Palokangas Hannele: Eläkkeelle siirtyvän mielenterveyden tukeminen
28.11.2024 Maarala Henna: Trauman jäljet
30.1.2025 Pietarila Katja: Itsemyötätunto ja hyvinvointi
27.2.2025 Mankinen Tuija: Työuupumuksesta työhyvinvointiin
27.3.2025 Joki Johanna: Leikki ja luovuus lapsen ja nuoren voimavarana
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Järj. Raahe-opisto
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: 30,00/27,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
ARON & Cool Company - Elvis Forever
ARON on kansainvälistä tunnustusta saanut Suomen johtava Elvis-tulkki, jonka tyylikäs ja näyttävä Elvis-show on ollut suosittu ohjelmanumero erilaisissa tilaisuuksissa ja konserteissa sekä Suomessa että ulkomailla.
Erityistä kiitosta ARON on saanut paitsi vaikuttavasta äänestään, niin myös hänen tavastaan esiintyä ja kohdata yleisö.
Cool Company on 4-miehinen kokoonpano, joka on tunnettu monipuolisuudestaan sekä komeista 3-äänisistä stemmalauluistaan.
Luvassa on huikea kattaus Elviksen tunnetuimpia ja rakastetuimpia hittejä 50-, 60- ja 70 luvuilta!
Esityksen kesto noin 2 h (sis. väliaika)
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun
30,00 € Peruslippu
27,50 € Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varushenkilöt
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut / Aron Music
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 16:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 16:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: alk. 20,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio kuuluu barokkimestarin kauneimpiin ja majesteettisimpiin teoksiin. Tässä konsertissa kuullaan kolme alkuperäisteoksen kuudesta, pääosin maallisesta kantaatista. Jouluoratorio vie tapahtumien keskipisteeseen Beetlehemiin, jossa paimenet ja itämaan tietäjät riemuitsevat ihmeellisen poikalapsen syntymästä.
Bachin majesteettinen oratorio on komeiden kuorokohtausten, koristeellisten aarioiden ja loisteliaiden orkesterisointien juhlaa joulunajan hengessä.
Esiintyjät
Lauri-Kalle Kallunki musiikin johto ja kuoron valmennus
Kaisa Ranta sopraano
Virpi Räisänen mezzosopraano
Tuomas Katajala tenori
Janne Sihvo basso
Oulun Tuomiokirkon Oratoriokuoro
Oulu Sinfonia
Ohjelma
Johann Sebastian Bach: Jouluoratorio BWV 248
Kantaatit 1, 2 ja 3
***
Kesto 1 h 30 min (ei väliaikaa)
Ohjelmamaksu 20/15 € (sis. palvelumaksun)
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Ohjelmamyynti: Raahesalin lipunmyynti ja tuntia ennen kirkon ovelta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
13.12.2024 - 19:00 / Raahesali
Eija Kantolan ja Pasi Flodströmin Joulun henki -joulukonsertti
Tangokuninkaalliset Eija Kantola ja Pasi Flodström virittäytyvät Jouluun ensimmäisellä yhteisellä tunnelmallisella joulukonserttikiertueellaan.
Konsertissa kuullaan niin perinteistä kuin uudempaakin joulumusiikkia sulassa sovussa, niinkuin jouluun kuuluu.
Mukana heillä kiertää upea 4-henkinen orkesteri.
Joulun Henki-konsertti tarjoilee lämpöistä tunnelmaa ja tunnetta.
Tervetuloa virittäytymään Jouluun kanssamme!
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Liput: alk. 42,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 2 h.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen.
Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe
Pe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):
- 22,50 € peruslippu
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fi
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Järj. Raahen Teatteri
Liput: alk. 22,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
Liput: alk 54,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
Ukrainan baletti: Pähkinänsärkijä
Toiveuusintana kaksi esitystä ti ja ke 17.-18.12.2024 klo 18.00
Täydellinen joulunavaus on nyt mahdollista kokea jälleen Raahesalissa: Pjotr Tsaikovskin klassinen baletti ”Pähkinänsärkijä” ukrainalaisen baletin esittämänä. Uppoudu kuuluisaan satubalettiin, joka monen mielestä aloittaa varsinaisen joulun. Libretto on sovitus tunnetusta E.T.A. Hoffmannin sadusta ”Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas”. Tsaikovskin maagisen musiikin ja Petipan ihanan koreografian ansiosta niin aikuiset kuin lapsetkin nauttivat tästä kiehtovasta sadusta tytöstä, pahansa hiirikuninkaasta ja rohkeasta mestarista ja puisesta Pähkinänsärkijä- Prinssistä.
Vuosien varrella tätä balettia on esitetty lukemattomia kertoja. Tämän esityksen myötä sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus palata vuosisata taaksepäin ja nähdä baletin klassikkoversio kaikessa komeudessaan. Ukrainalaiseen balettiryhmään kuuluu balettitaiteilijoita Ukrainan johtavista teattereista. Tarjoamme klassisten balettikohtausten, muunnelmien ja pas de dux´n, jotka on luotu korostamaan klassisen koreografisen perinnön loistoa. Esitys toteutetaan ilman elävää orkesteria.
Kesto 2 tuntia, väliaika
LIPUT:
Hinnat 31.8.2024 asti, sisältävät palvelumaksun
68,00 € peruslippu
58,00 € eläkeläiset
54,00 € lapset ja ryhmät yli 5 henkilöä
Hinnat 1.9.2024 alkaen, sisältävät palvelumaksun
69,00 € peruslippu
59,00 € eläkeläiset
55,00 € lapset ja ryhmät yli 5 henkilöä
Hinnanmuutos johtuu yleisen arvonlisäverokannan noususta 25,50 prosenttiin 1.9.2024, mikä aiheuttaa muutoksia Tiketin ja Raahesalin lipunmyynnin yleisöasiakkailta perittäviin palvelumaksuihin. Palvelumaksumuutos koskee tilauksia jotka tehdään 1.9.2024 tai myöhemmin.
Huom. Ryhmäliput yli 5 hlö vain Raahesalin lipunmyynnistä.
Esityksen kesto 2 tuntia sisältää väliajan.
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 27. (2, krs.)
Raahesalin lipunmyynti p. 044 439 3237
tapahtumatalo@raahe.fi
Tapahtumatalo Raahen ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Pidäthän alennuksiin oikeuttavan kortin mukanasi
Liput: alk. 54 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
Ukrainan baletti: Pähkinänsärkijä
Toiveuusintana kaksi esitystä ti ja ke 17. ja 18.12.2024 klo 18.00

21.12.2024 - 19:00 / Raahesali
KOKO SUOMEN JOULU - RNO solisteinaan Hannu Lehtonen, Sami Saari ja SoulSisters
Koko Suomen joulu -konsertissa kuullaan RNO:n 25-henkistä orkesteria ja sen kutsumia huippusolisteja. Hannu Lehtonen, Sami Saari, SoulSisters ja RNO tarjoavat illan aikana monta joulua. Perinteiset suomalaiset joululaulut kohtaavat kansainvälisen joulun, ja harras joulu mahtuu samaan konserttiin svengaavan ja riemukkaan joulun kanssa. Rakastetuista kiertueistaan tunnettu orkesteri ulottaa joulusanomansa Suomen joka kolkkaan!
Liput (sis. palvelumaksu):
49,00 € perushinta
Ovet avataan tuntia ennen esitystä
Liput: 49,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
30.01.2025 - 18:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Raahe-opiston lukuvuoden luentosarja käsittelee hyvinvoinnin taitoja
Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024–2025 yhteistyössä Raahen alueen psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan. Talven aikana kuullaan kuutena torstaina Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa luentoja hyvinvoinnin teemoihin liittyen. Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Tammikuussa luentosarja jatkuu 30.1. Katja Pietarilan luennolla Itsemyötätunto ja hyvinvointi. Itsemyötätuntotaidoilla on vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mutta toisaalta myötätunnon kohdistaminen itselle koetaan usein hyvin vaikeaksi. Miten löytää itsestä myötätuntoisen mielentilan, ja edistää omaa hyvinvointia?
Luennot järjestetään torstaisin klo 18 alkaen. Luennoille on vapaa pääsy ja niiden kesto on 1,5 tuntia. Luennolle voi saapua joko paikan päälle tai osallistua kotoa / ystävien luota Teamsilla. Teams-linkin saadaksesi ilmoittaudu kullekin luennolle osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/
26.9.2024 Hiltunen Mari-Kaarina: Vie mennessäsi, tuo tullessasi. Rehkimisen lyhyt historia.
7.11.2024 Palokangas Hannele: Eläkkeelle siirtyvän mielenterveyden tukeminen
28.11.2024 Maarala Henna: Trauman jäljet
30.1.2025 Pietarila Katja: Itsemyötätunto ja hyvinvointi
27.2.2025 Mankinen Tuija: Työuupumuksesta työhyvinvointiin
27.3.2025 Joki Johanna: Leikki ja luovuus lapsen ja nuoren voimavarana
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Järj. Raahe-opisto
Drink Floyd plays Pink Floyd
Drink Floyd on Pink Floyd tribuuttibändi, joka esittää Dark Side of the Moonin, Wish You Were Herein ja The Wallin parhaita biisejä. Bändi soittaa kunnioittaen originaaleja, mutta eivät pelkää jammailua ja pieniä arri-muutoksia setissään.
Drink Floyd koostuu kovista musiikkiammattilaisista:
Bryn Jones (laulu, kitara)
Ben Granfelt (kitara, laulu)
Jukka Jylli (basso, laulu)
Altti Uhlenius (koskettimet, akustinen kitara, laulu)
Niklas Lindholm (rummut, laulu)
Liput: sis. palvelumaksu
25 €, peruslippu
20 €, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varushenkilöt
Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2. krs) Avoinna: ma-pe klo 10-17 ja tuntia ennen tilaisuuden alkamista
Nettimyynti 24/7 tiketti.fi/raahesali
Vammaisavustaja / saattaja:
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut
Liput: 25,00/20,00 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 2 t
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Jape ja Jussi Stand Up Show -kiertue (K-18)
Mitä tapahtuu, kun kaksi suomalaisen komiikan kulmakiveä jättävät Tampereen taakseen? Onko muu Suomi valmiina Manse-komiikan kuninkaille?
Jussi Simolan puhenopeus ja LPM (laughs per minute) ovat hengästyttävät – kirjaimellisesti! Jussin komiikka on nopeaa, viiltävää eikä se sisällä kiusallisia taukoja. Viimeisen vuoden aikana Jussin keikoilla yleisö on tippunut tuoleiltaan, ja onpa apukeinona tarvittu astma-piippua, kun naurusta johtuva hyperventilaatiokohtaus ei ottanut loppuakseen.
Jape Grönroos on viihdyttänyt komiikannälkäisiä jo yli 20 vuoden ajan. Japen erityistaitona mainittakoon keski-ikäisen miehen inhimillistäminen: otteet Japen komiikasta kertovat kaunista ja karuakin kuvaa miehenä olemisen ilosta ja vaikeudesta.
Järj. Suomen Stand UP Club Oy
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Esitykseen ei myydä ryhmälippuja.
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Esityksen kesto noin 2 h.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Facebook-tapahtuma
Liput: alk. 37,50 €
Ikäraja: K-18
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 2 h.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
We Still Got The Blues
Muun muassa sielukkaista Gary Moore -tulkinnostaan tunnettu espanjalainen The Spanish Castle kiertää jälleen helmikuussa Suomessa ja Ruotsissa.
We Still Got The Blues -kiertueen materiaali koostuu Gary Mooren lisäksi myös muiden lähinnä Britanniasta ponnistaneiden blues-kitaristien materiaalista höystettynä muutamalla bändin omalla biisillä. Ainakin hienoiseksi ”kulttihitiksi” ja kovaa suitsutustakin osakseen saanut ”Marigold Road” kuullaan joka keikalla.
Tämä kaikki soitetaan espanjalaisittain groovaavan rytmimankelin läpi tunnetta, fiilistä ja omaa tulkintaa säästelemättä.
Málagassa vuonna 2017 perustetun The Spanish Castlen muodostavat Englannissa kitaraoppinsa ja sikäläisissä jazz- ja blues-piireissä sekä mm. The Whon Quadrophenian teatteriversiossa aikoinaan vaikuttanut kitaristi-laulaja Antti Kajander sekä Andalucian käytetyimpiin muusikoihin lukeutuvat basisti Cañon Bass sekä rumpali Marcos Hostos. Suomen keikoilla bändiä vahvistaa monista yhteyksistä tuttu kosketinvirtuoosi Ilkka Joronen.
Tammikuussa bändi julkaisee cd- ja vinyylipainoksina ensimmäisen live-levynsä, Södertäljessä ja Göteborgissa nauhoitetun, Live En Suecia.
Helmikuun pimeyteen parasta lääkettä onkin aurinkoisesti groovava bluesin ja boogien ilosanomaa juhlistava The Spanish Castle.
Youtube:
Parisienne Walkways Live - Gary Moore Cover - Antti Kajander & The Spanish Castle
The Messiah will Come Again - The Spanish Castle - Gary Moore/Roy Buchanan cover
We Still Got The Blues -kiertueen Suomen konsertit ovat:
5.2. Malmitalo, Helsinki
6.2. Krapin Paja, Tuusula
7.2. Tampere-talo, Tampere
8.2. Laurentius-sali, Lohja
11.2. Ålandica, Maarianhamina
12.2. Pato Areena, Kuusankoski
13.2. Ritz, Vaasa
14.2. Raahesali, Raahe
15.2. Korundi, Rovaniemi
Liput (sis. palvelumaksu):
27,00 € opiskelijat, varusmiehet
30,00 € peruslippu
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Liput: alk. 29,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 2 h.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
LA STRADA, POIKA VARJOISILTA KUJILTA
LA STRADA -viihdekonsertti matkaa Italian taivaan alla ja siihen on kerätty kaikki parhaimmat palat italialaisesta musiikista.
Jyrki Anttila halusi koota tässä vaiheessa uraansa hänelle rakkaimmat ja ihanimmat melodiat oopperasta iskelmään.
Kevyempää puolta edustavat mm. Hopeinen kuu, Poika varjoisilta kujilta, La Strada, Hiekkaa, Olen suomalainen, O sole mio, Puhu hiljaa rakkaudesta.
Mukana konsertissa myös tenoreiden suosikkilaulut Mamma, Mattinata, Core ngrato, Non ti scordar di me, Con te partiro.
Oopperamaailmasta kuullaan mm. Amor ti vieta, Ch’ella mi crea.
Solisti: tenori Jyrki Anttila
Säestäjinä: Anu Kosonen, piano ja Petri Ikkelä, harmonikka
Jyrki Anttilalle myönnettiin vuoden 2023 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali pitkästä urasta oopperalaulajana ja työstä suomalaisen klassisen taiteen edistäjänä ja merkittävänä työllistäjänä.
Konsertin kesto 1h 50 min sisältäen väliajan.
Kaikukortti:
Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.
Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Järj. OperArt
Liput: 38,50 €
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: klo 18:00
Ovet klo 17:00
27.02.2025 - 18:00 / Raahen kaupungin tapahtumat
Raahe-opiston lukuvuoden luentosarja käsittelee hyvinvoinnin taitoja
Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024–2025 yhteistyössä Raahen alueen psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan. Talven aikana kuullaan kuutena torstaina Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa luentoja hyvinvoinnin teemoihin liittyen. Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Luentosarjan viimeinen luento kuullaan maaliskuun 27. päivä, kun Johanna Joki luennoi aiheella Leikki ja luovuus lapsen ja nuoren voimavarana. Aktivoivan luennon tarkoituksena on lastenterapeutin työstä kumpuavin esimerkein ja tutkittuun tietoon nojaten antaa kuulijalle tietoa lasten leikin ja luovuuden tärkeydestä osana lapsen tervettä kasvua ja kehitystä sekä innostaa kuulijaa hyödyntämään spontaania luovuutta ja leikkiä toimiessaan itse lasten ja nuorten kanssa.
Luennot järjestetään torstaisin klo 18 alkaen. Luennoille on vapaa pääsy ja niiden kesto on 1,5 tuntia. Luennolle voi saapua joko paikan päälle tai osallistua kotoa / ystävien luota Teamsilla. Teams-linkin saadaksesi ilmoittaudu kullekin luennolle osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/
26.9.2024 Hiltunen Mari-Kaarina: Vie mennessäsi, tuo tullessasi. Rehkimisen lyhyt historia.
7.11.2024 Palokangas Hannele: Eläkkeelle siirtyvän mielenterveyden tukeminen
28.11.2024 Maarala Henna: Trauman jäljet
30.1.2025 Pietarila Katja: Itsemyötätunto ja hyvinvointi
27.2.2025 Mankinen Tuija: Työuupumuksesta työhyvinvointiin
27.3.2025 Joki Johanna: Leikki ja luovuus lapsen ja nuoren voimavarana
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Järj. Raahe-opisto
Kummankin Kaa - Saariluoma & Wickström stand up (K16)
André Wickström
Suomenruotsalainen André Wickström on yksi Suomen tunnetuimmista stand up -koomikoista. Hän on naurattanut yleisöä niin suomeksi kuin ruotsiksikin vuodesta 1995.
André on lavalla kuin yhden miehen kokonainen teatterinäytös, joka saattelee ihailtavasti yleisön hienoksi hiotun komiikan syövereihin. Kokemusta on tarttunut lavoilta kaikista Pohjoismaista ja New Yorkista asti. André on myös kirjoittanut kirjan Das Humoristische Manifest – kirja stand up -komiikasta sekä julkaissut kaksi stand up -dvd:tä.
Jaakko Saariluoma
Tämä Putouksesta, Possesta ja Kingistä tuttu kasvo oli huipputason koomikko jo ennen kuin nuorimmat stand up -esiintyjämme osasivat puhua. Jaskan komiikka on nopeatempoista, energistä ja läpeensä hauskaa! Jaska haastaa katsojansa usein vuoropuheluun ja hänen yleisötyöskentelynsä onkin maan kärkiluokkaa. Jaskan esityksessä olet esimerkiksi saattanut nähdä toisilleen tuntemattomien miesten halailevan lavalla – yleisön haukkoessa henkeään naurun lomassa.
www.suomenstandupclub.fi/kummankaa
Kesto: n. 2h (sis. väliaika)
Liput (sis.Tiketin lipunmyynnin palvelumaksu): 39,50 €
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.
www.vammaiskortti.fi
Tilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Liput: alk. 39,50 €
Aika: klo 19:00
Ovet klo 18:00
Esityksen kesto noin 2 h (sis. väliaika).