Raahen Musiikkiviikot

Petri Sarkkila.JPG

Caras del Flamenco - Flamencon monet kasvot

La 1.2. klo 19 Raahesali

Liput 
20 € peruslippu
15 € kaikki ale-ryhmät

Kesto n. 75 min, ei väliaikaa

Caras del Flamenco -konsertissa nähdään ja kuullaan flamencon eri tyylilajeja elävän musiikin ja kahden tanssijan tulkitsemana.

Musiikki, liikekieli ja estetiikka vievät yleisön matkalle, jossa voi kokea, nähdä ja kuulla flamencon eri muotoja sekä aistia, kuinka moninaisesta taidemuodosta flamencossa voikaan olla kyse.

Nimensä mukaisesti flamencolla on monet kasvot: iloiset, surulliset, vihaiset, viekkaat, viettelevät, nuoret, vanhat...

Teos koostuu kymmenestä eri osiosta, joista jokainen on oma maailmansa, oma pieni teoksensa.

Käsiohjelma kuljettaa matkaa eteenpäin ollen samalla pieni tietopaketti konsertissa esille nostetuista tyylilajeista.

Musiikista ja tanssista vastaa ryhmä suomalaisen flamencon kärkinimiä:

Tanssi, palmas, koreografiat Anne Riikola-Sarkkila, Elina Robinson
Kitara, sovitus ja musiikin suunnittelu Rodrigo González
Laulu ja sovitus Anna Murtola
Perkussiot ja sovitus Pauliina Kauppila
Palmas ja sovitus Laura Rintamäki
Puvustus Työryhmä
Valosuunnittelu Petri Sarkkila
Taiteellinen johto ja tuotanto Anne Riikola-Sarkkila / Tmi Vuelta
Kuvakollaasin grafiikka Petri Sarkkila
Kuvaajat Mervi van Veldhofen, Matti Sten, Inkeri Jäntti, Jari Flinck


clifters-kuva.jpg

garbo-logo.jpg

Clifters & Garbo

To 13.2. klo 19 Raahesali

Liput 30/25 €, kesto n. 2,5 h

Helmikuussa Raahesaliin saadaan huima bändikaksikko yhteen iltaan: Clifters ja Garbo! 

Cliftersin 60-luvun musiikista vaikutteita ottanut ja lainakappaleita Jaana Rinteen nerokkailla sanoituksilla keitokseen sisällyttänyt tuotanto on iso osa monien elämän ääniraitaa.

Cliftersin ensimmäinen albumi Kuningas julkaistiin vuonna 1987. Seuraavana vuonna ilmestynyt Kuningatar albumi valittiinkin jo vuoden levyksi ja lopullinen läpimurto syntyi Sexi on in (1989) -levyn myötä. Levyn hittejä olivat mm. kappaleet ”Elekieltä”, ”Leikkikalu” ja ”Angelica”. Menestys jatkui ja lisää levyjä syntyi tiiviiseen tahtiin kunnes bändi koki tarpeelliseksi hiljentää vauhtia.

Musiikkia syntyi vielä 2000-luvulla, mutta aktiivisen kauden jälkeen Cliftersin johtohahmot Jiri Nikkinen ja Ari ”Luri” Luokkala keskittyivät lähinnä omiin soolo/bändi -uriinsa.

Garbo on vuonna 1985 perustettu oululainen rockbändi. Ura lähti liikkeelle vauhdikkaasti tammikuussa -86 julkaistulla ”Poika julman maan”-biisillä. Kakkossinkku ”Kuuma veri” oli sekin hitti. ”Julma maa” -albumi julkaistiin ennen kesää ja siitä muodostui bändin kulmakivi.

80-luvun bändi keikkaili tanssipaikoissa hyvällä menestyksellä.  90-luvulla Garbo koki uuden tulemisen -93 julkaistulla ”Pysäkki”-biisillä.  Silloinen kanava Radio Mafia lähti soittamaan Garboa.  Kovassa soitossa olivat mm. ”Ikuisesti sun”, ”Viiniä ja ruusuja” ja ”Rihkamaa”.  -95 lokakuussa bändi menetti kitaristi-tuottaja Nixu Nikulan ja siirtyi hiljalleen telakalle.

Viime vuosina garbolaiset ovat jälleen lämmenneet yhteiselle agendalle: soittaa menevää Springsteen/Petty -tyylistä rockia vahvoin suomalaisin sävyin. Keikkasetti koostuu Garbon parhaista ja bändi on edelleen lähes alkuperäisessä miehityksessä.

Kokoonpano:
Esa Eloranta, laulu ja kitara
Benson Penttilä, rummut
Kari Södö, Basso ja laulu
Tapsa Louhimo, akustinen kitara ja laulu
Kari Kuivamäki, koskettimet
A-P Sipilä, kitara


Cleaning Women promokuva, kuva Klaus Welp

 

Cleaning Women

La 14.3. klo 19 Raahesali

Liput 15 €

Kesto 75 min, ei väliaikaa 

Cleaning Women on itsetehdyillä soittimilla operoiva yhtye, joka muodostuu kolmesta siivoojarobotista (CW01, CW03, CW04). Yhtyeen omaperäisen soundin peruspalikkoina toimivat itserakennetut instrumentit ja kotitalouksista tutut esineet, joita on modifioitu musiikillisiin tarpeisiin. Materiaali on usein peräisin roskalavoilta tai pelastettu päätymästä sinne.

Vuosien saatossa yhtyeen instrumenttiperhe on laajentunut, sisältäen alkuperäisen mikitetyn pyykinkuivaustelineen lisäksi lukuisia erilaisia kieli- ja rytmisoittimia. Vaikka lähtökohta on kokeellinen, lopputulos on yhdistelmä taidokasta soittimenhallintaa, uniikkeja äänimaisemia ja melodista, hyvin usein myös tanssittavaa musiikkia, jota voisi kuvailla vaikkapa yhdistelmänä elokuvallista sci-fi länkkäriä ja kipinöivää roskalavadiskoa. Yhdessä yhtyeen yhtenäisen tummanpuhuvan ulkoasun ja muun visuaalisuuden kanssa kokonaisuus välittyy tehokkaimmin nimenomaan keikalla.

Kahdenkymmenen olemassaolovuoden aikana Cleaning Women on hämmästyttänyt yleisöä ympäri tellusta yli 550:n keikan verran soittaen yli kahdessakymmenessä maassa. Tämän lisäksi yhtye on tehnyt neljä albumia, erikoisprojekteja, elokuvamusiikkia ja lukuisia kehuttuja mykkäelokuvasäestyksiä, joita se on esittänyt livenä niin Moskovan elokuvamuseossa kuin Mexico Cityssäkin. Yhtyeen uusin levy Intersubjectivity julkaistiin tammikuussa 2019.

Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut

Kuva: Klaus Welp


kp_kamariorkesteri.jpg

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri 

Daniel Blendulf, kapellimestari

Niamh McKenna, huilu

La 28.3. klo 19 Raahesali

Liput 
30 € peruslippu
25 € ale-ryhmät

Kuvat
Daniel Blendulfin kuva Marco Borggreve
Kamariorkesterin kuva Karolina Isaksson
Niamh McKennan kuva Jaakko Paarvala 

Kansainvälisesti arvostettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) vierailee Raahessa! 

KPKO:n edessä nähdään ruotsalaiskapellimestari Daniel Blendulf ja konsertin solistina soittaa Helsingin kaupunginorkesterin soolohuilisti, saksalais-irlantilainen Niamh McKenna. 

Konsertissa kuullaan englantilaisten mestarisäveltäjien Elgarin ja Brittenin lisäksi barokkisäveltäjä C.Ph.E. Bachin ja nykysäveltäjä Minna Leinosen musiikkia huilulle ja orkesterille.

Ohjelma

Elgar
• Johdanto ja Allegro op. 47

Bach, C.Ph.E.
• Huilukonsertto d, Wq 25 H. 242

Leinonen
• Luvetus huilulle ja jousiorkesterille

Britten
• Muunnelmia Frank Bridgen teemasta op. 10

Vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisorkestereihin. Perustajansa, kapellimestari Juha Kankaan johdolla orkesteri loi kunnianhimoisen profiilin, jonka tavaramerkkejä ovat herkästi reagoiva, dynaaminen yhteissointi ja laaja ohjelmisto barokista tähän päivään. Juha Kangas toimi orkesterin taiteellisena johtajana vuoden 2008 loppuun saakka ja on nykyisin sen kunniakapellimestari.

Monikymmenvuotinen yhteistyö säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin (1944–2008) kanssa on yksi esimerkki yhteistyökumppanuuksista, joille KPKO:n menestys on rakentunut. Orkesterin aktiivinen rooli oman aikansa musiikin tekijänä on tuottanut yli 170 kantaesitystä, joista monet ovat orkesterin tilauksia. Kotimaisten säveltäjien lisäksi tiiviitä yhteyksiä on luotu Pohjoismaiden ja Baltian säveltäjiin. Laajaa kansainvälistä arvostusta nauttivalle orkesterille on myönnetty muun muassa Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto vuonna 1993. 

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri on tehnyt lähes 70 äänitettä, jotka ovat herättäneet kansainvälistä huomiota ja levittäneet orkesterin mainetta maailmalla. Tuoreita esimerkkejä ovat Sakari Oramon johdolla tehty C. Ph. E. Bachin sinfonioiden tallenne (Alba), joka sai klassisen musiikin Emma-palkinnon vuonna 2014 ja oli ehdolla BBC Music Magazine Awardsin vuoden levyksi, ja Emma-ehdokkaaksi noussut Juha Kankaan johtama äänite A Finnish Elegy (Alba, 2018), joka huomioitiin myös International Classical Music Awards (ICMA) -ehdokkuudella.

Kotipaikkansa Kokkolan lisäksi KPKO vierailee säännöllisesti kotimaassa ja ulkomailla. Kesällä 2019 orkesteri teki uusintavierailun maineikkaille Mozart-festivaaleille Saksan Würzburgissa. Euroopan lisäksi orkesteri on konsertoinut Japanissa ja New Yorkissa. 

Sakari Oramon kauden (2013–2019) päätyttyä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi on kutsuttu ruotsalainen viulutaiteilija Malin Broman. Solistina, kamarimuusikkona ja musiikin johtajana ansioitunut Broman aloitti kautensa syksyllä 2019.


Dave Lindholm Lights mainoskuva

Dave Lindholm Lights

To 21.5. klo 19 Raahesali

Liput
25 € ennakkoon
30 € ovelta

Dave Lindholm on kiistatta yksi tärkeimmistä suomalaisista musiikintekijöistä. Daven ura alkoi 1971 Ferris-yhtyeen levytyksestä ja jo seuraavana vuonna, 1972, julkaistiin ensimmäinen Dave Lindholmin sooloalbumi nimellä Iso ”Kynä” Lindholm. Lisänimi ”Isokynä” on seurannut Davea aina näihin päiviin saakka. Lindholmin uusin bändikokoonpano kantaa nimeä Dave Lindholm Lights. Yhtye aloittaa keikkailun keväällä 2020. Bändin tarkoituksena on olla juureva ja persoonallinen blues-bändi, jonka monipuolinen ohjelmisto saa kuuntelevan yleisön myös joraamaan. Juurevan soundin kulmakiviä tulevana kesänä ovat Daven lisäksi useista eri kokoonpanoista tutuksi tulleet soittajat, kitaristi Tommi Laine (mm. Groovy Eyes), rumpali Juppo Paavola (mm. Pauli Hanhiniemen Perunateatteri) sekä basisti Mikko Löytty (mm. SF Blues).

Muutamaa parin viikon taukoa lukuun ottamatta bändi tekee sekä konsertteja, festareita, että myös klubeja alkaen toukokuun 13. päivän Espoon Sellosalin konsertista aina syyskuun 2020 loppuun asti.

Järj. Raahen kaupungin kulttuuripalvelut / Dex Viihde