Kyllä kylätaide!

Kyllä Kylätaide! tunnuskuva.

Raahen, Limingan, Oulaisten ja Pyhäjoen alueella vaikuttava Kyllä kylätaide! -hankkeessa alkavat tapahtumapäivät. Alueen kylissä järjestettävissä tapahtumissa tutustutaan monenlaiseen taidetoimintaan ja vietetään aikaa omalla kylätalolla. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja pääsymaksuttomia.  

Raahessa tapahtumapäivät järjestetään Vihannin nuorisoseuran talolla, Kopsan kylätalolla ja Piehingissä Bomballa. Vihannin tapahtumapäivässä 25.5.2019 kohderyhmänä ovat nuoret. Luvassa on graffitin maalaamista Oulun katutaide ry:n opastuksella ja street dance -työpaja. Työpajojen jälkeen vietetään bändi-ilta paikallisten yhtyeitten voimin. 

Kopsan kylätalolla 27.4.2019 järjetetään lapsille Sirkustyöpaja. Työpajan ohjaa Mallan kiertävän minisirkuksen Marja Hannula. Tapahtumapäivässä nähdään myös Raahen Teatterin lastenesitys ”Veden arvoitus”. Tapahtumapäivän päätteeksi vietetään kylätalolla tanssit. Musisoinnista vastaa paikallinen orkesteri.

Piehingin kyläyhdistys on mukana järjestämässä tapahtumapäivää elokuulle. 31.8.2019 vietetään Bomban talolla ja pihapiirissä venetsialaistyyppinen tapahtumapäivä. Luvassa on Mallan kiertävän minisirkuksen sirkustyöpaja, Juha Laakson ja Raija Korppilan grafiikan työpaja sekä muuta taidetoimintaa. Grafiikan työpajassa voi painaa omia pieniä taideteoksia. Tapahtumapäivä päättyy iltamiin ja tansseihin elävän musiikin säestyksellä.

Pyhäjoella tapahtumapäivät järjestetään Pirttikoskella ja Parhalahdella. Myös Liminkakylän kanssa on alustavia suunnitelmia tapahtumapäivän järjestämiseen. Parhalahdella järjestetään taiteilijatapaamisia Parhalahtipäivän yhteydessä 8.6.2019. Luvassa on tutustumista kuvataiteen, kuvanveiston ja musiikin maailmaan.

Pirttikosken tapahtumapäivä on kaksiosainen: 18.5.2019 vietetään Pirttikosken nuorisoseuran talolla valokuvauspäivä, jolloin kaikkien kyläläisten toivotaan saapuvan paikalle valokuvattavaksi. Valokuvia kyläläisistä ottaa Jarmo Tyyskä. Pirttikosken kylätoimikunta järjestää myös runo- ja valokuvauskilpailun. Kilpailutyöt palautetaan 18.5.2019 nuorisoseurantalolle. Perjantaina 7.6.2019 kyläläisistä otettavat valokuvat sekä kyläyhdistyksen runo- ja valokuvakilpailuun osallistuneet työt ovat esille nuorisoseuran talolla. Nuorisoseuralla pidetään iltamat, jonka aikana kilpailun voittajat selviävät. Iltamissa voi tutustua valokuviin ja kuulla kilpailujen runoja lausuttuna. Iltamaohjelmassa on luvassa myös tanssit.

Oulaisissa tapahtumapäivät järjestetään Matkanivan ja Mäyrän kylien yhteistyönä Petäjäskoskella ja Piipsjärvellä. Matkanivan ja Mäyrän kylien kyläyhdistykset järjestävät yhteistyössä tapahtumapäivän toukokuussa. Luvassa on Mallan kiertävän minisirkuksen työpaja lapsille ja yhteisöllinen taideprojekti koko kylän väelle. 

Petäjäskoskella järjestetään 27.4.2019 tapahtumapäivä kylätoimikunnan ja koulun yhteistyössä. Luvassa on kädentaitojen päivä, jossa rakennetaan linnunpönttöjä ja tehdään muitakin puutöitä. Suunnitteilla on myös muuta käsitöihin liittyvää toimintaa.

Piipsjärvellä järjestetään Piipsjärven vesittämisen 40-vuotisjuhlien yhteyteen tapahtumapäivä, jossa on luvassa Johanna Riepulan ohjaama kaislatyöpaja ja Raahen Teatterin lastenesitys ”Veden arvoitus”. Kaislatyöpajassa valmistetaan yhteinen kaislatyö, joka jää muistoksi kylälle.

Limingassa järjestetään tapahtumapäivä Ala-Temmeksen kylätalolla 11.5.2019. Myös muiden kylien kanssa suunnitellaan tapahtumapäiviä. Ala-Temmeksen kylätalolle voi tulla valmistautumaan äitienpäivään Juha Laakson ja Raija Korppilan grafiikan työpajassa, jossa voi painattaa omia pieniä taideteoksia. Ohjelmassa on myös Vesa Rannan ja Jenni Räinän kertomuksia valokuvaamisesta ja Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä -kirjaprojektin tekemisestä. Tapahtumapäivä päättyy tansseihin, jonka musiikista vastaa Vaikeat Ihmiset United. He soittavat koko illan Ala-Temmes-americanaa ja Taivalkoski-twistiä.  

Kyllä Kylätaide! -hankkeessa tuotetaan tapahtumapäiviä. Tarkoituksena on että hankkeen kautta kylät saavat kokeilla uudenlaista taidetoimintaa tai elvyttää oman kylätalon toimintaa. Tällä hankkeella kunnat haluavat tarjota kulttuuritoimintaa muuallekin kuin kuntien keskuksiin, sillä suurin osa kuntien kulttuuritarjonnasta keskittyy kunnan keskuksiin.

Hanketta hallinnoi Raahen kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Pyhäjoen, Limingan ja Oulaisten kuntien kanssa. Projektin työntekijänä toimii Toni Kettukangas. Hanketta rahoittaa Opetus- ja Kulttuuriministeriö alueellisen ja kuntien taide- ja kulttuuritoiminnan kehittämisen ja kokeilujen erityisavustuksesta. Hanke on reilun vuoden mittainen. Se on alkanut 3.9.2018 ja se kestää 31.9.2019 asti.

Lisätietoja

Projektin koordinaattori Toni Kettukangas, puh. 050 517 6910, toni.kettukangasatraahe.fi (toni[dot]kettukangas[at]raahe[dot]fi).