Sattumia ja tapahtumia

Ti, 05.02.2019 - 10:11

Ensimmäiset kuukaudet Tapahtumatalo Raahena tallustelua on takanapäin. Uusi nimi tuntui heti hyvältä suussa – pitkä ja monimutkainen Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitilat kuulostaa enää etäisesti tutulta. 

Tarve nimimuutokseen oli selkeä: halusimme otsikkoon armaan kotikaupunkimme nimen ja toisaalta tarkemmin kuvata toimintamme sisältöjä. Koska meillähän sitä sattuu ja tapahtuu. Välillä niin lujasti, että naurattaa, kun taas toisinaan kolahtelee sieluun saakka, sillä tavalla lempeän pehmeästi. 

Kuluvan vuoden aikana me – elämysten erikoisjoukot – bloggaamme työstämme silloin, kun sille päälle satumme. Tehokas kuusikkomme on jatkuvassa liikkeessä ja paljon on sellaista, joka ei asiakkaalle ulospäin näy. Haluammekin raottaa blogin kautta tehtäviemme moninaisuutta ja vaikka itse sen sanonkin, henkilökuntamme järisyttävää osaamista. 

Elämysten ja tiedon lisäksi haluamme tarjota asiantuntevaa palvelua. Määrätietoinen ja johdonmukainen eteenpäinmeno on toiminnallemme tärkeää – yhtä tärkeää kuin heittäytyminen, ystävällisyys ja huumori. Etsimme jatkuvasti uusia ideoita toimintamme kehittämiseen, joten vastaathan tämän tekstin lopusta löytyvään asiakaspalautekyselyyn tai poikkea tapaamassa meitä aukioloaikoinamme.  Meille ovat tervetulleita kaikki. 

Piritta Rossi
Kulttuuripalvelupäällikkö

Tapahtumatalo Raahen asiakaskysely 2019